Kasvatus arvoihin – arvoa kasvatukseen

NFG:n kasvatusblogi


Jätä kommentti

Ulottuvuuksia ohjaajuuteen yhteisöpedagogin opintojen loppupuolella

Opiskellessani yhteisöpedagogiksi aluksi Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja sittemmin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampuksessa, pohdimme siellä paljon ohjaajan roolia ja mitkä ovat ohjaajan hyviä ominaisuuksia eri tilanteissa. Jokainen ohjaaja voi omilla taustoillaan toimiessaan korostaa erilaisia arvoja, toimintatapoja, filosofiaa jne., minkä vuoksi on haastavaa määritellä yhtä ja oikeaa tapaa tehdä kasvatus- tai vuorovaikutuksellista työtä. Mutta jotta tiettyihin arvoihin kasvattamista voi tehdä, täytyyohjaajan kuitenkin uskoa arvoihin, joilla nuoria kasvattaa. Arvot ja tavoitteet voivat olla pitkälti samat, mutta reitit ja narratiivi joita pitkin niihin kuljetaan, voivat olla ohjaajien välillä hyvinkin erilaisia. Ohjaajan työssä on lohdullista, että onnistumisen kokemuksia ja merkittäviä saavutuksia voi saavuttaa sellaisena kuin itse olet ja antaa itsesi kasvaa ja kehittyä työssäsi; oli se kasvu tapahtunut ihmisenä tai ammattilaisena.

Non Fighting Generation ry:n toiminnassa ohjaajan rooli on mielestäni yllättävän monimuotoinen. Siinä käy toteen erityisesti arvoihin kasvattaminen mitä erilaisempien polkujen kautta. Järjestön kasvatusfilosofiassa sekä ohjaaja että ohjattava ovat tavallaan samassa kasvatuksellisessa tilassa, jossa vaihdetaan ajatuksia, tunteita, kokemuksia jne. ihmiseltä ihmiselle. Hedelmällisen keskustelun kautta saadaan aikaan molemminpuolista henkistä kasvua. Keskustelun ja teemojen käsittelyn tukena käytetään yksinkertaisia, mutta tehokkaita ryhmätehtäviä tai pelejä, joiden kautta käsitellään erilaisia arvomaailmoihin, asenteisiin, tunteisiin ja tekoihin liittyviä asioita. Jos ohjaajan ja nuoren välillä on alkuun vaikeuksia saada aikaan keskustelua sellaisenaan, juuri näitä pelejä ja harjoituksia käytetään katalyyttinä ohjaussuhteen syntymisessä. Molemmat osapuolet altistavat itsensä kasvatuskokemukseen, missä kumpikin osapuoli kehittyy omana itsenään omaksi itsekseen. Ohjaajan tulisi olla yksi terve heijastuspinta kasvulle nuoren elämässä, piti nuori ohjaajaa elämässään suuressa asemassa tai ei. Ohjaaja voi olla nuoren elämän kokonaisuuden kannalta jopa hyvinkin irrallinen asia, kaikesta huolimatta sen merkitys voi kuitenkin olla hyvin myönteinen. Sillä ohjaaja näkee nuoren suhteen aina toivoa ja ohjaaja auttaa kantamaan sitä soihtua nuoren puolesta haastavan tilanteen läpi. Varsinkin silloin, kun soihdussa toivon liekki on sammumaisillaan, tarvitaan useampi suu puhaltamaan kipinää takaisin.

Ohjaajina voimme olla omana itsenämme työskennellessämme nuorten kanssa ja tuoda tilanteeseen aitoa vuorovaikutusta. Tästä on ollut paljon hyötyä erityisesti nuorten ohjaamisessa siksi, koska nuoret haluavat kuulla eläviä esimerkkejä ja kokemuksia asioista. Olen kertonut omista kokemuksistani ja eri elämäntilanteistani, joissa minua on uhkailtu ja mitä tilanteita olen nähnyt vierestä. Nuoret usein havahtuvat kuuntelemaan, kun kuulevat, ettei välttämättä asiat mene jonkin voimafantasian mukaan tai kuinka vähän sitä itse on tilanteissa hallinnassa. Nuoria kiehtoo eettisesti haastavat ja herkkäluontoiset asiat ja he arvostavat niiden suhteen käydyn keskustelun rehellisyyttä ja realistisuutta. Jos nuorta kiinnostaa ja kysyy, onko ohjaaja kokeillut jotain päihteitä, kokenut fyysista tai henkistä väkivaltaa jne., niin tärkeää mielestäni on olla rehellinen ja kertoa, millaisia kokemuksia ohjaajalla on elämän eri asioista kiillottelematta asiaa, kuinka tuollaisiin tilanteisiin päädyttiin sekä mitä siitä ehkä seurasi jälkikäteen. Nuoret haluavat menestystarinoita ja kokemuksia vaikeuksista, mitkä inspiroivat heitä kamppailemaan omia ongelmiaan vastaan. Siksi monet rock-muusikot, viihdetaiteilijat, julkkikset ym. vetoavat heihin, koska heillä on menestystarina ryysyistä ruusuihin tai muu vastaava yhteys. Ohjaajina voimme hyödyntää menneisyytemme virheitä ja onnistumisen kokemuksia kertoessamme nuorille heidän valintojen mahdollisia seurauksia, mikä on ollut minulle hyvin antoisa ymmärtämisen kokemus ohjaajana.

Mielestäni nuorten on tärkeää ymmärtää, kuulla ja nähdä, ettei elämä ole mustavalkoista. Kun he tajuavat, että kullakin ihmisellä on oma vaikeuksien ja menestyksen polku mitä pitkin he ovat kulkeneet tähän pisteeseen, he voivat parhaiten myös itse tehdä valintoja siltä pohjalta. Tehdä valintoja, jotka ovat heidän mielestään paras vaihtoehto nykyiseen tilanteeseen ja luottaa heidän oman itsensä ja yksilöllisen hyvyyteensä mahdollisuuksiin. Se on toisinaan haastavaa nuoruudessa kaiken epävarmuuden ja itsetunnon haasteiden aikana tehdä juuri oikeita päätöksiä ja luottaa omiin kykyihin tehdä valintoja. Mutta mielestäni ohjaaja voi parhaimmillaan juuri toimia puskurina nuoren omatunnolle, itsetunnolle ja moraalikäsityksille, joilla vahvistaa nuoren tahtoa tehdä mielestään oikeita valintoja ja pohtia omia asioitaan tavalla, joka hyödyttää häntä itseään ja hänen kontekstiaan.


Jätä kommentti

Arvojen äärellä ollaan ihmisiksi

Korona-viruksen aiheuttama ja epätietoisuuden täyttämä kriisiaika, jota tällä hetkellä elämme, saa ihmiset toimimaan ja käyttäytymään yllättävin tavoin. Parhaimmillaan tässä voisi olla mahdollisuus monimuotoisen hyvyyden ilmenemisen aikakaudelle. Toisaalta asioilla on aina vähintäänkin kaksi puolta. Kun joudumme kriisin kanssa kasvotusten, olemme tilanteessa, jossa arvomaailmamme joutuu todelliseen testiin. Kriisiksi voidaan sanoa asiaa, jota ei voi paeta ja jota ei itse voi valita. Se on jotain, jolta ei voi ummistaa silmiään, vaikka kuinka tahtoisimme. Tällaisina hetkinä me olemme pakotettuja palaamaan perusasioiden äärelle. Ihmisyyden äärelle. Jos emme niin tee, olemme pulassa.

Vaikeiden aikojen kohdatessa joudumme pinnistelemään, että epätoivo ja synkkyys eivät täysin ota meitä otteeseensa. Onneksi voimme voivottelun sijaan valita positiivisen suhtautumistavan vallitsevaan tilanteeseen. Aina se ei ole helppoa. Kriisit kuitenkin antavat meille mahdollisuuden tutustua itseemme uudestaan. Ne antavat meille mahdollisuuden kaivaa esiin sen, mikä mahdollisesti on päässyt hautautumaan arjen kiireiden ja suorittamisen paineiden alle. On itsestämme kiinni, annammeko tilanteen lannistaa vai asennoidummeko siihen, että vaikeuksista ja vastoinkäymisistä voi aina löytää myös jotain hyvää.

Kriisin hetkellä olemme pakotettuja pohtimaan, mitkä asiat ovat meille oikeasti tärkeitä ja ennen kaikkea, olemmeko eläneet elämäämme näiden asioiden edellyttämällä tavalla vai olemmeko sen sijaan painaneet menemään tukka putkella joidenkin toisarvoisten asioiden viitoittamaa tietä. Kriisin koetellessa olemme valmiita muutokselle ja teemme helposti lupauksia. Lupaamme muuttua ja ottaa opiksemme. Lupaamme olla parempia ihmisiä. Vähintäänkin lupaamme yrittää. Kun tilanne toivottavasti on joskus selätetty, konkretisoituvatko lupaukset ja valat, joita epätoivon hetkellä teimme? Jatkammeko kukin elämäämme kuten ennenkin? Lopulta emme sitten kuitenkaan oppineet mitään. Vai osasimmeko hyödyntää tämän mahdollisuuden löytää omat arvomme ja alkaa todella elää niiden mukaisesti?

Todelliset arvot suuntautuvat aina ihmisestä itsestään poispäin. Kohti toisia ihmisiä, kohti maailmaa. Arvot lunastavat todellisen merkityksensä vasta silloin kun ne konkretisoituvat merkityksellisinä tekoina jollekin toiselle.  Tälläkin hetkellä voimme tehdä paljon toisten ihmisten hyväksi käytännössä tekemättä juuri mitään. Jo se, että kuuntelemme ja tottelemme viranomaisten selkeitä toimintaohjeita riittäisi. Helppoa, eikö totta? Tänä aikana, jolloin itsekkyys voi aiheuttaa kanssaihmisillemme hengenvaaran, toimimme silti itsekkäästi. Menemme paniikkiin ja ajatusmaailmamme suuntautuu itseemme. Hyvänä esimerkkinä kriisiajan irrationaalisesta toiminnasta on hamstraaminen. Ei muilla niin väliä, kunhan minulla on riittävästi tai peräti aivan liikaa ruokaa ja vessapaperia. Meitä kehotetaan pysymään kotona, joten lähdemme uuden kauppakeskuksen avajaisiin.  Silmiini osui facebook päivitys, jossa kerrottiin eräästä, kauppareissullaan tyhjien lihahyllyjen luokse pysähtyneestä iäkkäämmästä rouvashenkilöstä, joka oli tyhjät hyllyt nähdessään kuuluvaan ääneen todennut: ”PRKL! Tämähän on kuin sota-aikana!” Ja sitä tämä todella on. Nyt on aika taistella koronaa vastaan ihmisyys edellä, itsekkyys unohtaen.

Onneksi poikkeustilanteissa myös ihmisessä sisällä oleva hyvyys tulee usein esiin. Hyvyydelle annetaan mahdollisuus kukoistaa, jos vain osaamme sen oikein valjastaa. Monelle tämä pysähtyminen, omien arvojen uudelleen järjestely ja mm. vapaaehtoistyön kautta toisten auttaminen antaa mahdollisuuden elää omien todellisten arvojensa mukaisesti. Arvojen, jotka ovat uinuneet ylellisen hyvinvoinnin ja kiireen alla. On ollut hienoa huomata kuinka suurin osa ihmisistä ojentavat auttavan kätensä niitä kohti, jotka eniten apua tarvitsevat.

Kasvattajilta vaaditaan näissä oloissa nyt paljon. Kasvattajan täytyy ensin itse pysähtyä omien arvojensa äärelle. Kasvattajan täytyy toimia omien arvojensa mukaisesti, toisten ihmisten hyväksi ja löytää oma tarkoituksellisuutensa tämän kaiken sekavuuden keskellä. Näin voimme omalla esimerkillämme olla vaikuttamassa siihen, kuinka nuoret suhtautuvat keskusteluihin, joita he kasvattajien kanssa käyvät. Perinteinen ”älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ei ole oikea tapa toimia. Tämä on arvokasvatuksen kannalta hedelmällistä aikaa. Nyt jos koskaan on aikaa pysähtyä pohtimaan ja keskustelemaan. On aikaa olla läsnä. On aikaa olla tavoitettavissa. On aikaa kuunnella ja ennen kaikkea meillä on mahdollisuus todella kuulla sekä tulla kuulluksi. Käytetään tämä mahdollisuus hyödyksi!

Mokoma yhtyeen Marko Annala laulaa kappaleessa Toinen Ihminen seuraavaa: ”Ei ole kauniimpaa, kuin toinen ihminen, kuin olla ihmiselle toinen ihminen. Jokainen voi pienen hetken olla ihminen. Häviävän hetken, ihmiselle ihminen.” Nyt jos koskaan on hyvä hetki pysähtyä tämän asian äärelle. Nähdään toisemme, kuullaan toisemme, arvostetaan toisiamme ja ennen kaikkea ollaan toinen toisillemme ihmisiä.


Jätä kommentti

Mitä hyvää tästä voisi seurata?

Korona jyllää, elämme poikkeustilassa! Erilaisia uhkakuvia, huolia ja pelkoja tulvii joka tuutista. Ihmisten normaalit ja jokapäiväiset toimet on pakotettu totaaliseen muutokseen ja olisi helppo lähteä listaamaan mitä kaikkea haittaa, huolta ja kuormitusta tämä on tuonut meidän elämäämme. Mutta mitä jos kääntäisimme asetelman ja miettisimme hetken mitä hyvää tämä on tuonut. Eri uutisissa ja keskustelupalstoilla ovat useat ihmiset kertoneet monista iloisista asioista, joita poikkeustilanne on tuonut heidän elämäänsä.

Moni on iloinnut lisääntyneestä ajasta perheen kanssa ja toiset ovat saaneet kaipaamaansa omaa aikaa. Tilanne on pysäyttänyt useat miettimään omaa elämää, ajankäyttöä ja mitkä asiat meille on oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä. Ihmiset ovat huomanneet, että arjessa pärjää paljon vähemmällä ja tämän myötä kulutustottumukset ovat muuttuneet, kun ”turha” ostelu on vähentynyt. Myös oman ja läheisten terveys ja hyvinvointi on kasvattanut merkitystään ja se on laittanut meitä pohtimaan teenkö itse asioita hyvinvoinnin edistämiseksi. Yleisesti sanottuna arvostus niitä asioita kohtaan, joita olemme pitäneet enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksinä on noussut huimasti.

Poikkeustilanne on lisännyt auttamisen halua ja saanut ihmiset kantamaan huolta ja tarjoamaan pyyteetöntä apua heille, jotka sitä tarvitsevat. Täällä kotimaassa monet yksityiset henkilöt, seurat, yritykset, yhdistykset sekä järjestöt tarjoavat erilasta tukea ja myös apua arkisten asioiden hoitamiseen esimerkiksi ruokaostoksille, apteekkiin ja pankkiautomaatilla käymiseen. Monet yritykset ovat joutuneet poikkeustilanteissa kehittämään toimintaansa. Ja uskonkin, että monista uusista toimintatavoista jää paljon hyviä käytänteitä, joita voidaan toteuttaa myös silloin, kun rajoitukset joskus poistuvat.

Poikkeustilanne vaikuttaa myös ympäristöön. Stanfordin yliopiston tutkijat ovat Ylen mukaan arvioineet, että pelkästään Kiinassa tehtaiden alasajo, liikenteen ja liikkumisen vähentyminen on pienentänyt päästöjä jopa neljänneksen. Ja päästöt vähenevät sitä mukaa, kun muissa maissa toistuvat samat toimet. Muutos on ollut myös silmin havaittavissa. Kaupungeissa, jotka aiemmin ovat olleet sankan savusumun peitossa, on pystytty näkemään pitkästä aikaa sinistä taivasta. Ilman puhdistuminen on tutkijoiden mukaan vähentänyt ja tulee vähentämään saasteista johtuvia ennenaikaisia kuolemia useilla tuhansilla.

Tiedetään, että kriisit herkistävät muutokselle. Nyt tuhoja tulee paljon, mutta merkityksellistä on se, mitä tulee siihen tilalle! On ollut ilo huomata, että nyt, kun on kyse ihmisten terveydestä, on kaikki muu toissijaista ja me ollaan valmiita tekemään suuriakin uhrauksia yhteisen hyvän eteen. Tässä kaiken keskellä on hyvä miettiä, että voisiko tämä kriisi muuttaa elämäntyyliämme myös pysyvästi kestävämmäksi? Itse ainakin uskon, että nyt siihen on erittäin hyvä mahdollisuus. Toivon että tämä kriisi ravistelisi meitä näkemään ja pohtimaan omia arvoja, asenteita sekä tekoja. Ja muuttamaan niitä siten, että tulevaisuudessa valintamme rakentaisivat yhteiskuntia kestävämpään sekä solidaarisempaan suuntaan, joissa muulloinkin kuin kriisitilanteissa, rahan ja materian sijaan tärkeämpää on itsestä, toisista ja ympäristöstä huolehtiminen.

Toteutuuko tämä ja kuinka pysyväksi tämän kriisin vaikutukset jäävät nähdään vasta myöhemmin. Mutta sitä ennen yksi meidän tärkeimmistä tehtävistä on luoda toivoa ja välittää sitä eteenpäin!


Jätä kommentti

Nuorisotyö poikkeusoloissa

Monet tuttuni ovat olleet ihmeissään siitä, että miten teemme työtämme tällaisena poikkeusaikana.

Normaalisti työmme on pääosin yksilön- sekä ryhmänohjausta eri kouluissa, mutta mitä työmme sitten pitää sisällään nyt, kun koulut ovat suljettu?

Ensimmäinen haasteemme oli pohtia sitä, että kuinka voimme tavoittaa nuoret kotoa käsin. Tästä syntyi idea lisätä nettisivuillemme chatti, jossa nuoret voivat tulla keskustelemaan ohjaajien kanssa matalalla kynnyksellä. Chatti on auki arkisin ma-pe klo 9-19 eikä nuoren tarvitse antaa muita tietoja itsestään kuin nimimerkki, eli halutessaan nuori voi tulla keskustelemaan täysin anonyymistikin. Nuoret voivat tulla chattiin keskustelemaan ilman erillistä ajanvarausta, mutta erikseen sovittu keskustelutuokio nuoren valitseman ohjaajan kanssa onnistuu myös.

Kun normaali työskentely ei yhtäkkiä olekaan mahdollista, korostuu toiminnan kehittämisen tärkeys. Miten räätälöidä toiminta vastaamaan nuorten tarpeita maailmanlaajuisen kriisin aikana? Miten toteuttaa toimintaa ja tavoittaa nuoret myös muualta netistä?

Ohjaajan näkökulmasta koen tilanteen tuomien rajoitusten olevan haasteellisia meille nuorisotyötä tekeville sekä itse nuorille myös monella muulla tapaa. Millaiset ovat vaikutukset yksinäisiin nuoriin, ovatko he entistä yksinäisempiä? Vai ovatko he kenties helpottuneita siitä, etteivät tule kiusatuksi koulussa?

Pohdin sitä, millainen vaikutus koulujen sulkemisella on kiusaamiseen. Väheneekö kiusaaminen, kun nuoret ovat enemmän erillään toisistaan, vai siirtyykö kiusaaminen entistä vahvemmin nettiin? Entä kuinka paikka- ja tilannesidonnaista kiusaaminen on, voiko joku, kuka ei koulussa ole kiusannut aloittaa nyt kiusaamisen netissä, koska kokee olevansa tylsistynyt kotona?

Yhtenä isoimpana haasteena nuorisotyössä tänä päivänä on miten puuttua kiusaamiseen netissä. Monesti kiusaaminen tapahtuu anonyymisti nimimerkin takaa, jolloin kiusaajan henkilöllisyyttä voi olla todella hankala selvittää. Mitä keinoja meillä on nuorisotyössä puuttua netissä tapahtuvaan kiusaamiseen? Yksi keino on keskustella nuorten kanssa ns. nettietiketistä. Miten suojella itseään sosiaalisessa mediassa, millaisia rajoituksia on hyvä asettaa omille sosiaalisen median tileilleen ja miten toimia tilanteessa, jossa joku toimii sopimattomasti netissä. Nuoret ovat syntyneet ja kasvaneet sosiaalisen median valtakautena, joten se voi olla heille itselleenkin hieman epäselvää millainen toiminta on hyväksyttävää netissä ja millainen taas ei. Monilla nuorilla tuntuu olevan käsitys, että netissä ei ole sääntöjä, jotka rajoittaisivat sitä, että miten toisia voi kohdella, tai he luulevat, että kaikki on sallittua. Siksi on mielestäni tärkeää, että nuorten kanssa keskustellaan siitä mitkä oikeudet ja velvollisuudet koskevat meitä myös netissä, jotta jokaisella olisi turvallinen olo myös siellä.


Jätä kommentti

Välittäminen ei ole velvollisuus

Pandemia.

Vaikeasti käsitettävä ja hahmotettava tilanne, joka muutti meistä suurimman osan arkista eloa silmänräpäyksessä ja luultavasti pitkällisin vaikutuksin.

Valtiovalta vetoaa tilanteessa ihmisten velvollisuudentunteeseen.                                           Meille sanotaan, että meidän tulee välttää sosiaalista kanssakäymistä.

Meidän tulee pitää fyysistä etäisyyttä ihmisiin ja rajoittaa liikkumistamme.

Suurin osa kansasta toimii näin.  Osalla on kuitenkin hankaluuksia tehdä muutoksia omiin toimintatapoihin.

Saavutetuista eduista ei haluta luopua.

Halutaan edelleen käydä viikoittain shoppailemassa, elokuvissa, ravintoloissa, mummon luona hoivakodissa ja totta kai harrastuksissa.

Näille ihmisille tuntuu olevan täysin epäselvää, miten toisille ihmisille voisi käytännön teoilla tai pikemminkin tekemättä jättämisillä olla hyödyksi.

Siinä kohtaa, kun kauppakeskuksen avajaisiin meneminen ajaa toisten terveyden ja jopa elämän edelle, puhutaan raskaan sarjan itsekeskeisyydestä.

Ehkä ei ole ymmärretty valtiovallan velvollisuudentunteeseen vetoamisen taustalla olevaa pyyntöä välittää kanssaihmisistä.

Välittäminen on empatiaa.

Empaattinen ihminen kykenee asettamaan itsensä toisen asemaan ja kykenee ymmärtämään toisen tunteita.

Empaattinen, toisista välittävä ihminen ei pyri ylentämään eikä alentamaan itseään suhteessa toisiin vaan kokee itsensä samanarvoisena.

Hän ei vain sääli ja surkuttele tilannetta, vaan kykenee myötäelämiseen ja sitä kautta kuvittelemaan myös heikommassa asemassa olevien tarpeita sekä sitä, millaisella toiminnalla itse voi parhaiten vastata tähän tarpeeseen.

Välittämällä kanssaihmisistä, luonnosta ja eläimistä, kykenemme yhdessä selättämään pandemian, tuon nykyistä elämäämme uhkaavan tuntemattoman.

Välittäminen näkyy teoissa.

Valinnoillamme teemme näkyväksi sen, mikä meille on tärkeää.

Meissä sisäänrakennettuna oleva kyky empatiaan saa meidät halutessamme toimimaan elämää suojellen.

Jos pidät ihmiselämää arvokkaana, noudatat valtiovallan kehotusta luopua osin saavutetuista eduistasi muiden hyväksi.


Jätä kommentti

Samassa veneessä, yhdessä soutaen

Työni puolesta kohtaan paljon iältään 10 – 16- vuotiaita nuoria.

Nuorten kanssa olen keskustellut heille merkityksellisistä asioista. Keskusteluissa on noussut esiin, miten he voivat käytännössä toteuttavat arvojensa mukaisia tekoja.

Päällimmäisenä heillä on mielessä se, tietääkö heille tärkeä ja merkityksellinen henkilö itse olevansa heille tärkeä ja merkityksellinen?

Vai onko se itsestään selvää, eikä sitä tarvitsisi nostaa erikseen näkyväksi teoissa?

Onko olemassa vaara, että toisen tärkeyden ja merkityksellisyyden osoittamatta jättäminen heikentää ihmissuhteita tai jopa rikkoo ne?

Ryhmissä ja yksilötyössä kohtaamani nuoret ovat hämmentyneitä sitä, että koronavirus on nostettu niin pelottavaksi ja uhkaavaksi asiaksi. Virushan tappaa vain vanhoja ja perussairaita?

Olen kysynyt nuorilta, onko heidän läheisissään yhtäkään ikäihmistä tai henkilöä, jolla on mahdollisesti jokin perussairaus, kuten astma?  Jokainen nuorista on vastannut myöntävästi.

Kysyin, miltä  tuntuisi jos joku heidän läheisistään sairastuisi vakavasti, vain siksi, että nuoren oli päästävä lomalle etelään tai bändin keikalle tietäen riskit sairastua virukseen, joka ei todennäköisesti hänelle itselleen ole vaarallinen tai vakava.

Tämä on pysäyttänyt nuoret. He eivät halua läheisilleen pahaa. He eivät vain ole tulleet ajatelleeksi asiaa muiden näkökulmasta.
Tästä syystä on jopa hengenvaarallista jättää arvokeskustelut käymättä. Niin abstrakti asia kuin ihmisen arvomaailma, hahmottuu vain käytännön tekojen ja puheiden kautta.

Ihmisiä kohtaan osoitettu arvostus tekee selväksi, että juuri sinä tahdot hyvää ja olemme kaikki “samassa veneessä”.

Juuri Sinä olet minulle tämän hetken arvoinen.

En vain käännä katsettani, kävele pois tai laita kuulokkeita pikaisesti päähäni, kun näen Sinun vilkaisseen minua kohti.

Poikkeustilanteessa on tärkeää käyttää meissä kaikissa olevaa maalaisjärkeä ja välttää turhia ihmismassoja tai kokouksia ja kokoontumisia.  Poikkeustilanteen ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa arvostukseemme “samassa veneessä” olevia kohtaan.

Yhteisöllisyys ja muiden huomioon ottaminen saattaa olla haastavaa; ihmisen selviytymisvaisto sekä kilpailuvietti johon meitä on valmennettu pienestä pitäen, nousevat pintaan. Ajatus, että täytyy selvitä paremmin kuin muut, täytyy pärjätä paremmin kuin muut, täytyy pärjätä vaikka muiden kustannuksella!   On saatava itselle vaikka kaikki maailman WC-paperit!

Valitettavasti itsekeskeisyys, joka kumpuaa tässä tilanteessa pelosta ja epävarmuudesta ei ole joka kohdassa huvittavaa tai vaaratonta.  Pelko, puhumattomuus ja rauhoittelun puute luovat tilanteen jossa jotkut, jotka eivät ole täysin ymmärtäneet omien arvojensa toteuttamisen puutteellisuutta, hamstraavat vessapaperit kaupoista. Jos ostaisimme vain sen, mitä tarvitsemme pärjätäksemme, osoitamme muillekin, miten toimimalla arvokkaasti ja rakkaudella arjessa, pysyvät kaikkien olosuhteet “veneessä” siedettävinä.

Toisten arvostuksella selviämme tästä koettelemuksesta, pysytään samassa veneessä yhdessä soutaen!


Jätä kommentti

Selviytymiskeinoja ja toivoa

WP_20141015_005

Eräs kohtaamani nuori pohti, mikä häntä auttaa jaksamaan. Ensimmäisenä hänen mieleensä nousi se, että monella on asiat paljon huonommin kuin hänellä. Hetken mietittyään hän kuitenkin totesi, että se ei oikeasti lohduta yhtään ja että lohdullisemmalta tuntuu se, miten vaikeista asioista hän on jo selviytynyt ja että nyt elämän suunta on kuitenkin oikea, vaikka matkaa toivottuun hyvinvointiin vielä on. Nuorelle todellisin mittakaava onkin oma elämä.

Toivon horisontti – harjoituksessamme nuoret ovat muistelleet elämänsä selviytymisen kokemuksia ja toiveikkaita hetkiä sekä pohtineet, mitä toivo heille tarkoittaa, mitä mielikuvia se tuo ja mikä on toivon merkitys heidän omassa elämässään. Yllättävää on ollut se, että vaikka kaikki harjoituksen tehneet nuoret olivat keskustelleet jo aiemminkin elämänsä vaikeuksista, niistä selviytymisestä ja heidän käyttämistään selviytymiskeinoista ei ollut monikaan puhunut eikä niitä kovin paljoa pohtinut.

Selviytymisen kokemus jäsentyy usein vasta jälkikäteen, jolloin ehkä monesti keskustellaan jo enemmän tulevaisuuteen ja senhetkiseen elämäntilanteeseen liittyvistä teemoista. Kuitenkin menneisyyden selviytymiskokemusten analysointi ja pohdinta voivat tarjota korvaamattoman ikkunan havaita jokaisen ihmisen ainutlaatuisia tapoja selviytyä ja kestää kärsimystä. Mitä paremmin tunnemme kykymme ja tapamme selviytyä, sitä luottavaisemmin voimme suhtautua tulevaisuuteen ja sitä itsevarmempia voimme olla myös vaikeuksien kohdatessa.

Todennäköisesti nuoren on vaikeuksien keskellä helpompi käyttää niitä selviytymiskeinoja, joiden käyttöönotosta hänellä on jo aiempaa kokemusta. Näiden keinojen tunnistaminen, pohtiminen ja edelleen kehittäminen voisi toimia avaimena nuoren kykyyn kestää elämänsä vaikeuksia ja selviytyä jatkossakin. Keskusteluissa voi nousta esiin myös tarve monipuolistaa selviytymiskeinojen valikoimaa oman persoonan, elämän tilanteen, voimavarojen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Vaikeuksista keskustelu selviytymisen näkökulmasta on herättänyt nuoria huomaamaan omia kykyjään ja vahvuuksiaan sekä mahdollisesti sitä, mikä tarkoitus vaikeuksilla on heidän elämässään ollut. Nuoret ovat kokeneet myönteistä ylpeyttä siitä, että he ovat kaikesta huolimatta selviytyneet. Myös toisten ihmisten antaman tuen pohtiminen on avannut uusia merkityksiä omalle elämälle: pieniin kohtaamisiin kätkeytyy yllättävän paljon emmekä voi kuin aavistella, miten jo pelkkä olemassaolomme voi tukea muita.

Lähes kaikki nuoret ovat kertoneet keskustelleensa epätoivon ja toivottomuuden tunteistaan aiemminkin, mutta vain harva oli keskustellut toivosta. Yllättäen toivo on ollut kuin uusi aihe. Nuoria myös pelottaa toivoa. ”Mä yritän, et mä en toivois mitään, et sitten ei pettyis”, ”Mä oon aina aatellut, et ei pelkkä toivominen riitä mihinkään ja siks en toivo oikeestaan mitään”. Keskustelujen kautta monet nuoret löysivät toivosta yksittäisiä toiveita laajemman kokonaisuuden, jolla voisi olla merkitystä heidän elämälleen.

On tärkeää pohtia, minkälainen toivo on nuorten mielestä tavoittelemisen arvoista. Nuoret mieltävät toivon hyvin eri tavoin; jollekin toivo merkitsee sen tiedostamista, että hyvät ja huonot asiat ovat olemassa yhtä aikaa, jollekin toivo on rohkeutta elää omannäköistä elämää, vaikkei voi varmasti tietää, mitä tuleman pitää. Jollekin toivo on tieto siitä, että ei ole yksin. Toivo voi merkitä myös esimerkiksi avointa tulevaisuutta, mahdollisuuksien kokemista tai tunnetta siitä, että käänne parempaan on mahdollinen. Jokaisella on omanlainen toivonsa.

Emme voi vähätellä toivon merkitystä inhimillisten kärsimysten äärellä. Nuorten omat selviytymiskokemukset ja niiden jäsentäminen voivat lisätä myös toivoa heidän elämässään. Selviytyminen ja toivo ovatkin universaaleja teemoja, joiden kannattelevan voiman voisimme nostaa kiinteäksi osaksi arkipäivää ja vaikeassa elämäntilanteessa kamppailevien nuorten tukemista.