”Eka ryhmä ku mie istuin ja kuuntelin ku pojat puhu mopoista ja kaaos oli käynnissä… sit kuitenkin (kasvoi) kaks vastuunuorta siitä ryhmästä. Mä olin ihan et missä se tapahtu? Mut se tapahtu siinä kaiken mopoista puhumisen kautta”.
(NFG:n yhteistyöohjaaja 2013)
Oma ainut mopoilukokemukseni on parinkymmenen vuoden takaa ja sekin lyhyt ajelu päättyi kaatumiseen. Voin siis avoimesti myöntää, että en ymmärrä mopoista yhtään mitään. Tämä luo kuitenkin mainion pohjan keskustelullemme poikaryhmässä. Joudun ohjaajana avoimesti ihmettelemään, kysymään ja pohtimaan asioita mitkä liittyvät mopoiluun. Tunnustamaan, että en tiedä asiasta mitään. Ja voitte uskoa, että niistä mopoista on tullut puhuttua moneen otteeseen.
Vaikken tiedäkään mopoilusta mitään, voin kuitenkin kuvitella siihen liittyvät tunteet, sen vapauden tunteen kun ajat tai minkälaisella hellyydellä huollat omaisuuttasi. Se, että voin kuvitella nämä tunteet ja ymmärrän ne oman kokemukseni kautta, on tärkeää. Se antaa keskustelullemme yhteisen pohjan. Kaiken tuon kyselyn ja yhteisen keskustelun kautta tiedämme ymmärtävämme mitä toinen sanoo, vaikka emme olisikaan asioista aina samaa mieltä tai emme ymmärtäisi mopoiluun liittyviä termejä.
Ja tuolla jossain, mopoista puhumisen lomassa se tapahtuu. Keskustelemme tunteista, arvoista ja asenteista, siitä miten nuori kohtaa vaikeudet elämässään ja mistä hän unelmoi ja mitä toivoo elämältään. Sillä, että aidosti pyrin ymmärtämään mitä nuori kokee mopoillessaan, pystyn myös välittämään nuorelle tunteen, että olen kiinnostunut hänestä. Nuori puolestaan joutuu etsimään sanoja, joilla pystyisi selittämään minulle mahdollisimman hyvin omat tunteensa ja näkökulmansa. Samalla nuori sanoittaa asioita itselleen niin mopoista mutta myös monesta muusta asiasta.
Mopoista puhumisen seurauksena voi nuori jatkossa ottaa koulurepun mukaan kouluun, lopettaa kaverin tönimisen tai saada vaikkapa keskustelun sujumaan äitinsä kanssa. Asioiden sanoittamisella on meidän kaikkien elämään suuri vaikutus. Puhuimmepa mopoista tai traktoreista, ystävistä tai viikonlopun vietosta on tärkeintä, että en oleta mitään vaan annan nuoren kertomien asioiden siivittää ymmärrystäni hänen tavastaan nähdä maailmaa. Ainoastaan kysymällä voin selventää asioita.
Ja oikeastaan, kaikkien näiden keskustelujen lomassa, myös minulle on tullut tunne, että josko vielä jonkinlaisen moottorilla varustetun kaksipyöräisen selkään voisi uskaltautua. Ovat ne nuorten kertomat asiat vaikuttaneet niin voimakkaasti myös minuun.