Luonnollista puhetta

Näin kesän kynnyksellä luonto on kauneimmillaan ja kilpailee taas itsensä kanssa värien ja äänien runsaudessa. Nyt kannattaa laittaa välillä ”läppärit” kiinni ja suunnata ulos nauttimaan ympäristön kauneudesta ja monimuotoisuudesta.

Itse olen kasvanut maaseudulla, missä luonto on ollut aina vahvasti läsnä. Meille on pienestä saakka opetettu, että myös luontoa täytyy kunnioittaa ja arvostaa. Nykyään puhutaan paljon ihmisten luontosuhteesta, mutta mitä sillä sitten loppujen lopuksi tarkoitetaan? Kunnioitusta ja arvostusta ehkä, kuten missä tahansa suhteessa toista kohtaan.

Edelleen käyn usein lähimetsässä kävelemässä. Luonnon hiljaisuudessa mieli lepää ja voi pysähtyä kuulostelemaan hetkeksi tuntemuksiaan – ottaa etäisyyttä arkirutiineihin. Tällöin voi tuntea olonsa nöyräksi ja pieneksi. Sitä on jonkin alkukantaisen äärellä, sellaisen joka on ollut jo kauan ennen ihmistä. Kaikki tuntuu olevan harmoniassa ja ihminen näyttäytyy pienenä, vaikkakin tärkeänä osana suurta kokonaisuutta.

Näitäkin mietin, kun eräänä lämpimänä päivänä ystäväni kanssa pysähdyin Näsijärven kallioille katselemaan ilta-auringossa levollisena kimaltelevaa järvenselkää. Yritin näppärästi liittää tähän nappaamani kuvan tuosta näkymästä, mutta kännykällä nopeasti otettu kuva ei tehnyt mielestäni kokemukselle likimainkaan oikeutta. Niinpä jätin sen pois.

Jatkoimme ystäväni kanssa matkaamme ja poikkesimme hieman polulta. Edessämme odotti lohduton näky! Joku oli tuonut piittaamattomasti roskansa metsään ja ne oli levitetty ympäri metsäaukeaa. Se sitten siitä idyllistä.

Professori Lauri Rauhala on tehnyt filosofisen elämäntyönsä eksistentiaalisen fenomenologian parissa. Hän esittää holistisen ihmiskäsityksensä mukaan kolme ihmisen olemassaolon muotoa: tajunnallisen, situationaalisen ja kehollisen olemuspuolen. Ihminen on näitä kaikkia samanaikaisesti, eikä mitään edellä mainituista olemisen perusstruktuureista voi sulkea pois. Olemme näiden pohjalta jatkuvassa vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa, johon myös fyysinen ympäristö ja luonto kuuluvat. Tähän ainutlaatuiseen vuorovaikutussuhteeseen sisältyy myös vastuuta.

Kunnioitetaan ja arvostetaan siis myös luontoa ja ympäristöämme, jotta saisimme nauttia sen kauneudesta ja monimuotoisuudesta jatkossakin.

Mukavaa kesää ja arvokkaita hetkiä luonnossa!

 

 

Onnellisuuden anatomiaa

Elämme aikaa, jolloin ihminen tuntuu tyystin kadottaneen alkuperäisen yhteyden luontoon ja itseensä. Luonto nähdään ensisijaisesti taloudellisena resurssina ja yhteyttä omiin tunteisiin ja kehoon opetellaan monenlaisten kurssien ja elämäntapaoppaiden avulla. Elämä saattaa tuntua tarkoituksettomalta ja tyhjältä.

Elämän kokeminen tarkoituksellisena lieneekin yksi onnellisen elämän peruspilareista. Tarkoitukselliseen elämään sisältyvät olennaisesti myös omien arvojen tunnistaminen ja pyrkimys elää niiden mukaisesti. Tällöin on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä juuri minun elämästäni tekee mielekkään? Mistä saan iloa ja sisältöä elämääni? Mitkä ovat arvojeni mukaisia haaveita, unelmia, tavoitteita? Miten haluan olla suhteessa luontoon, itseeni ja muihin ihmisiin? Voisinko olla myös itselleni hieman armollisempi?

Median kautta meille syötetään jatkuvasti mielikuvia täydellisestä elämästä, jossa onnellisuuskuva näyttäytyy hyvin usein pinnallisena ja materialistisena. Tällainen kuva onnellisuudesta on kuitenkin täydellinen illuusio, kuvajainen. Onnellisen elämän ainekset löytyvät paljon syvemmältä.

Tutkimusten mukaan toisten hyväksi toimiminen lisää merkittävästi onnellisuutta. Tämä ei tarkoita välttämättä konkreettista hyväntekeväisyystoimintaa. Toisten hyväksi voi toimia myös ”ihan arkisesti”, muun muassa olemalla ystävällinen ja muut huomioiva. Itsekäs ja muista piittaamaton käytös ei voi lisätä onnellisuutta.

Meillä on yhteiskunnassa vallalla hyvin ongelmakeskeinen ajattelutapa. Tarpeisiin etsitään helposti ajan hengen mukaisesti nopeaa tyydytystä ja välittömiä ratkaisuja. Jopa luonnolliset tunteet saatetaan helposti nähdä ongelmana, joita pitäisi kyetä aktiivisesti kontrolloimaan ja hallitsemaan. Luonnollisesti elämään mahtuu myös ikäviä ja huonoja kokemuksia, eikä onnellinen elämä tarkoita suinkaan täysin ongelmatonta elämää. Se, miten näihin suhtautuu, on avainasemassa. Voisi kai puhua jonkinlaisesta elämänasenteesta; halusta ja kyvystä katsoa optimistisesti eteenpäin, vaikeuksistakin huolimatta. Kielteisesti ajattelemalla tulee rakentaneeksi huomaamattaan vain esteitä omalle onnellisuudelleen: en pysty, en kykene, en osaa, ei tästä mitään tule.

Onnellisuus näyttäytyy meille kaikille eri tavoin. Tärkeää on kuitenkin kaiken keskellä yrittää ruokkia positiivisia ajatuksia itsestä ja muista. Asioita voi pysähtyä myös joskus miettimään sen kautta mitä meillä jo on, sen sijaan, että murehdittaisiin sitä mitä meiltä vielä puuttuu. Tyytyväisyyttä, tasapainoa – niistä kai onnellisuus loppujen lopuksi pitkälti koostuu.

Tätä kirjoitusta päättäessäni viikonloppu on taas ovella. Tilaan vielä nopeasti ennen töistä lähtöäni junaliput ja mietin tulevaa matkaa kotipaikkakunnalleni. On mukava taas nähdä tuttavia ja läheisiä. Tunnen itseni onnelliseksi.

Mukavaa syksyä kaikille!

Kesäloma tulee, oletko valmis?

Näin kesälomien lähestyessä ihmiset hiovat kiireesti viime hetken lomasuunnitelmia. Aikakausilehdet ovat tarttuneet taas tilaisuuteen ja mainostavat kilvan elämyksiä loman varalle. Pitää kokea ja nähdä. Kesä on lyhyt, toimi heti!

Kuulin junassa viime viikolla kahden perheenäidin välisen keskustelun siitä, kuinka ”viime kesänä ei oikein ehditty käymään missään muualla kuin mummolassa.” Vedettiin henkeä ja puhistiin, pyöriteltiin päätä. Aiottiin skarpata. Tuli tunne, että tuo kesäloma oli mennyt kerta kaikkiaan pieleen – huono suoritus.

Suorituskeskeisyys leimaa meidän aikaamme. Ja pahasti. Suorittaminen ei rajoitu ainoastaan työhön, vaan se ulottuu myös ihmisten vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Mietin tuolloin itsekseni, että milloin lomailustakin tuli suorittamista.

Onhan toki selvää, että lomalla halutaan kokea paljon mukavia asioita, ja on hienoa, että halutaan kokea ja jakaa näitä asioita yhdessä – oli kysymys sitten perheestä tai ystävistä. Suomen kesä on lyhyt ja näiden kokemusten myötä jaksetaan toivottavasti taas pitkään kesän jälkeenkin. Mikäli lomasta tulee aikataulutettu suoritus, saattaa käydä kuitenkin ihan päinvastoin. Loman jälkeen voi tuntea olevansa kaikkea muuta kuin rentoutunut. Pahimmillaan voi tuntua siltä, että tarvitsisi loman toipuakseen edellisestä.

Monesti vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen kesällä paljon ohjelmaa. Pelätään, että lapsi tylsistyy jos ei ole koko ajan jotakin kivaa tekemistä. Jospa koulussa sitten syksyllä kerrotaankin, että ”oli ihan mälsää”. En olisi tästä kovinkaan huolissani. Lapsilla on kyllä mielikuvitusta ja luovuutta ihan riittävästi keksiä puuhaa välillä itsekin. Jos ei ole, niin tähän olisi vanhempien syytä kannustaa ja rohkaista. Oma-aloitteellisuus, luovuus ja kekseliäisyys kun ovat hyviä ja arvokkaita ominaisuuksia kesän jälkeisenkin elämän varalle.

Myös lapset voivat kokea ohjelmantäytteisen kesän uuvuttavana. Olen työssäni usein kuullut lasten ja nuorten kertovan kesän mieleenpainuvimpina kokemuksina juuri ne pienet hetket, jotka saattavat kuulostaa aikuiseen korvaan ”arkisen tavallisilta”. Tällöin on kerrottu vaikkapa hauesta, joka saatiin ukin kanssa yhteisellä kalastusreissulla, tai muisteltu telttaretkeä takapihalla, jonne äiti oli laittanut eväät mukaan. Ei tähän tarvittu sen kummempia elämysmatkoja. Tärkeää on ollut se, että on saatu viettää yhteistä aikaa perheen kanssa.

Nautitaan siis kesästä ja yhdessäolosta ilman turhia suorituspaineita ja ahdistavia suunnitelmia. Käydään uimassa, grillataan, loikoillaan riippukeinussa kirjan kanssa ja syödään mansikoita. Eikö tällainen ”tavallisuus” kuulostakin loppujen lopuksi ihan mukavalta?

Oikein hyvää ja rentouttavaa kesää!