Kasvatus arvoihin – arvoa kasvatukseen

NFG:n kasvatusblogi


Jätä kommentti

Selviytymiskeinoja ja toivoa

WP_20141015_005

Eräs kohtaamani nuori pohti, mikä häntä auttaa jaksamaan. Ensimmäisenä hänen mieleensä nousi se, että monella on asiat paljon huonommin kuin hänellä. Hetken mietittyään hän kuitenkin totesi, että se ei oikeasti lohduta yhtään ja että lohdullisemmalta tuntuu se, miten vaikeista asioista hän on jo selviytynyt ja että nyt elämän suunta on kuitenkin oikea, vaikka matkaa toivottuun hyvinvointiin vielä on. Nuorelle todellisin mittakaava onkin oma elämä.

Toivon horisontti – harjoituksessamme nuoret ovat muistelleet elämänsä selviytymisen kokemuksia ja toiveikkaita hetkiä sekä pohtineet, mitä toivo heille tarkoittaa, mitä mielikuvia se tuo ja mikä on toivon merkitys heidän omassa elämässään. Yllättävää on ollut se, että vaikka kaikki harjoituksen tehneet nuoret olivat keskustelleet jo aiemminkin elämänsä vaikeuksista, niistä selviytymisestä ja heidän käyttämistään selviytymiskeinoista ei ollut monikaan puhunut eikä niitä kovin paljoa pohtinut.

Selviytymisen kokemus jäsentyy usein vasta jälkikäteen, jolloin ehkä monesti keskustellaan jo enemmän tulevaisuuteen ja senhetkiseen elämäntilanteeseen liittyvistä teemoista. Kuitenkin menneisyyden selviytymiskokemusten analysointi ja pohdinta voivat tarjota korvaamattoman ikkunan havaita jokaisen ihmisen ainutlaatuisia tapoja selviytyä ja kestää kärsimystä. Mitä paremmin tunnemme kykymme ja tapamme selviytyä, sitä luottavaisemmin voimme suhtautua tulevaisuuteen ja sitä itsevarmempia voimme olla myös vaikeuksien kohdatessa.

Todennäköisesti nuoren on vaikeuksien keskellä helpompi käyttää niitä selviytymiskeinoja, joiden käyttöönotosta hänellä on jo aiempaa kokemusta. Näiden keinojen tunnistaminen, pohtiminen ja edelleen kehittäminen voisi toimia avaimena nuoren kykyyn kestää elämänsä vaikeuksia ja selviytyä jatkossakin. Keskusteluissa voi nousta esiin myös tarve monipuolistaa selviytymiskeinojen valikoimaa oman persoonan, elämän tilanteen, voimavarojen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Vaikeuksista keskustelu selviytymisen näkökulmasta on herättänyt nuoria huomaamaan omia kykyjään ja vahvuuksiaan sekä mahdollisesti sitä, mikä tarkoitus vaikeuksilla on heidän elämässään ollut. Nuoret ovat kokeneet myönteistä ylpeyttä siitä, että he ovat kaikesta huolimatta selviytyneet. Myös toisten ihmisten antaman tuen pohtiminen on avannut uusia merkityksiä omalle elämälle: pieniin kohtaamisiin kätkeytyy yllättävän paljon emmekä voi kuin aavistella, miten jo pelkkä olemassaolomme voi tukea muita.

Lähes kaikki nuoret ovat kertoneet keskustelleensa epätoivon ja toivottomuuden tunteistaan aiemminkin, mutta vain harva oli keskustellut toivosta. Yllättäen toivo on ollut kuin uusi aihe. Nuoria myös pelottaa toivoa. ”Mä yritän, et mä en toivois mitään, et sitten ei pettyis”, ”Mä oon aina aatellut, et ei pelkkä toivominen riitä mihinkään ja siks en toivo oikeestaan mitään”. Keskustelujen kautta monet nuoret löysivät toivosta yksittäisiä toiveita laajemman kokonaisuuden, jolla voisi olla merkitystä heidän elämälleen.

On tärkeää pohtia, minkälainen toivo on nuorten mielestä tavoittelemisen arvoista. Nuoret mieltävät toivon hyvin eri tavoin; jollekin toivo merkitsee sen tiedostamista, että hyvät ja huonot asiat ovat olemassa yhtä aikaa, jollekin toivo on rohkeutta elää omannäköistä elämää, vaikkei voi varmasti tietää, mitä tuleman pitää. Jollekin toivo on tieto siitä, että ei ole yksin. Toivo voi merkitä myös esimerkiksi avointa tulevaisuutta, mahdollisuuksien kokemista tai tunnetta siitä, että käänne parempaan on mahdollinen. Jokaisella on omanlainen toivonsa.

Emme voi vähätellä toivon merkitystä inhimillisten kärsimysten äärellä. Nuorten omat selviytymiskokemukset ja niiden jäsentäminen voivat lisätä myös toivoa heidän elämässään. Selviytyminen ja toivo ovatkin universaaleja teemoja, joiden kannattelevan voiman voisimme nostaa kiinteäksi osaksi arkipäivää ja vaikeassa elämäntilanteessa kamppailevien nuorten tukemista.


Jätä kommentti

Bahamasaarille vai Ridgen kainaloon? – unelmat ovat ulottuvuus todellisuudesta

Lukiolaisena unelmoin työstä, joka jättäisi reilusti aikaa myös muille tärkeille asioille: perheelle, rakkaille ystäville ja voimaa antaville harrastuksille. ”Hei, vähän realismia kehiin Helinä. Millä sä sit maksaisit laskut ja kaikki?”, joku ystävistäni kysyi. Näin jälkikäteen ajateltuna unelmointini oli kyllä nimenomaan täyttä realismia, syvää totuutta minusta. Nyt aikuisena saan tehdä sisällöltään palkitsevaa osa-aikatyötä. Arvostan suuresti vapautta vuorotella mieheni kanssa kumpi lähettää pienet koululaiset matkaan aamulla ja kumpi on heitä vastassa iltapäivällä. Lukiolaisenakin jo aavistin, että tällainen vapaus monenlaisille tärkeille asioille on oleellinen osa minua. (Ja laskutkin on kyllä saatu maksettua.)

Unelmat kertovat syvällistä tietoa meistä ja arvoistamme. Unelmilla tarkoitan nimenomaan ihmisen itsensä löytämiä tulevaisuuden heijastuksia, en ulkopuolelta määriteltyjä tai ulkokohtaisesti omaksuttuja näkymiä. Unelmissa on paljon voimaa, joka on suoraan yhteydessä omaan ainutlaatuisuuteemme.

Kuten eräs nuori totesi unelmiin liittyvän harjoituksen tehtyämme: unelma on siitä hyvä asia pohdittavaksi, että vaikkei se toteutuisi, ei itse ole epäonnistunut. Vaan silti unelma on saattanut johdattaa oikeaan suuntaan tai auttanut kestämään jotakin vaikeaa. Unelmat eivät määrittelekään meitä onnistumisen tai epäonnistumisen akselilla vaan antavat ihmisenä olemisellemme kokonaan uuden ulottuvuuden.

Unelmat toisaalta suuntaavat meitä positiivisesti tulevaisuuteen ja toisaalta jo pelkällä olemassaolollaan antavat näkökulman ja voimavaroja nykyhetkeen. Unelmointi voi herättää toivoa ja auttaa kestämään kärsimystä. Unelmien avulla voi myös löytää asenteen, joka tukee selviytymistämme vaikeuksien läpi murskaantumatta tai katkeroitumatta. Unelmointi ei tarkoita vetäytymistä tämän hetken toiminnasta vaan parhaimmillaan antaa siihen toimintaan voimia.

Myös aikuisuutta voi tarkastella unelmointiin peilaten. Onko meillä aikuisilla oikeasti lupa unelmoida niistäkin asioista, joiden toteutuminen on epävarmaa tai jopa epätodennäköistä? Miten monesti sivuutamme tärkeän yhteyden itseemme tai toiseen ihmiseen puhuessamme ”realismista”? Voiko aikuinen oikeasti puhua unelmistaan ääneen menettämättä uskottavuuttaan? Kuinka moni nuori haluaa kasvaa aikuiseksi jos se tarkoittaa että kaikki olisi jo pitänyt saavuttaa ja ettei unelmilla muka ole enää merkitystä? Ja jos meillä kasvattajilla ei ole unelmaa paremmasta maailmasta, miten me voimme sanoa tekevämme töitä sen eteen?

Monia selviytyjiä ja sankareita yhdistää uskallus unelmoida. Unelmat voivat saada elämän haasteet näyttäytymään tarkoituksenmukaisina koetinkivinä matkalla arjen yksittäisiä hetkiä suurempiin kokemuksiin. Selviytyjä voi olla yksinhuoltaja, joka lasten itkun kestääkseen unelmoi matkasta Bahama-saarille tai dementikko, joka rakastuu Ridge Forresteriin. Sankari voi olla nuori, joka vaikeassa elämäntilanteessa löytää voimaa rokkitähteyden unelmasta. Vaikka Bahama-saarten sijaan päätyisikin Keravalle, suhde Ridgeen jäisikin hiukan etäiseksi tai rokkitähteys toteutuisi lähinnä peilikuvalle ilmakitaroinnissa, niin tällaisilla unelmilla on suuri arvo, jonka myös lähipiiri voisi tunnustaa.

Haastankin sinut pohtimaan, uskallatko oikeasti unelmoida? Voisitko löytää enemmän voimaa arkisiin koitoksiin tai haastaviin elämän tilanteisiin jos alkaisit tietoisesti etsiä sitä unelmien avulla? Anna unelmillesi lupa hengittää ja elää, muuttua, muovautua, kirkastua ja kasvaa mukanasi. Anna unelmiesi omalta osaltaan vastata kysymykseen siitä, kuka sinä olet.


Jätä kommentti

Avaa itsesi – olet lahja!

tontulleTyttöni kääri tontulle pakettiin taikataikinakirahvin ja toivomuskirjeen, johon piirsi marsun ja kirjoitti viereen toivetta tarkentavan adjektiivin PHMEÄ. Lapseni lailla uskon, että joulu on toiveiden aikaa. Ja että meillä isommillakin on lupa toivoa. Omaa toivomuskirjettäni en kirjoittanut tontulle vaan sinulle, rakas lukija.

Minä toivon joululahjaksi sinut. Sinun hymysi, eleesi, kasvojesi hohteen kun olet juuri purskahtamaisillasi nauruun. Tai itkuun. Minä haluan sinut rehellisesti. Sinun ei tarvitse kääriytyä koristepaperiin tai kultanauhoihin, tärkeintä on sisältö.

Minä haluan sinut, ystävä, sukulainen, naapuri, työkaveri, bussikuski, satunnainen ohikulkija, epätietoinen lapsi tienhaarassa. Minä toivon sinut, koska kukaan ei jaksa olla ihminen yksin. Joululahjaksi toivon jaettua ihmisyyttä. Ettemme arjessa tai juhlassa ohita toisiamme jos avautuu mahdollisuus kohdata ja jakaa.

Ehkä minä toivon sinut vain pieneksi hetkeksi kun huomaan eksyneeni. Tai kun tuntuu liian tyhjältä miettiä vain omaa suuntaansa. Ehkä minä toivon sinut loppuelämäksi, jotta voin tutustua elämän reitteihin kanssasi. Yhdessä on helpompi samoilla luottavaisin mielin. En toivo sinua siksi, että kulkisimme saman polun vaan jotta ymmärtäisin enemmän, näkisin muutakin kuin omat maisemani. Toivon, että avaat reittejä myös omaan itseesi ja annat minunkin nähdä vilahduksia ainutlaatuisuudestasi. Lupaan katsoa rauhassa ja ravistella vain sen verran, etteivät hauraat osat mene rikki. Jos kuljetuksessa on tullut säröjä, keittiön kaapissa on aina liimaa.

Minä haluan sinut tässä ja nyt. En silmä silmästä vaan silmästä silmään. Vaihtamaan ajatuksia tai olemaan yhdessä hiljaa. Jakamaan hiukan inhimillistä läsnäoloa. Oleellista ei ole, miten paljon meillä on aikaa. Hetki voi olla arvokas jos annamme sen toisillemme, ilman verkkoja välillämme, ilman ennakkoluuloja tai vaatimuksia, ihan oikeasti. Elämä on lahja. Kauanko maltat pitää omaasi paketissa?

Toivomukseni on runoilija Anna-Maija Raittilan sanoin: anna meidät kaikki toisillemme.

Kiitos ihmisyyden jakamisesta kuluneen vuoden aikana. Hyvää joulua ja läsnäolon täyteistä vuotta 2014!


2 kommenttia

Elossa!

Hengitys. Sisään ja ulos. Olen elossa. Mutta mitä se tarkoittaa? Mitä kaikkea se voi tarkoittaa? Mitkä ovat elämäni tarkoitukset?

Elämä on enemmän kuin fyysistä elossaoloa. Elämää ovat kaikki elävyyden mahdollisuudet meissä. Elävyyttä on se, että tarkoitusten nälkä kurisee suonissa, elämänhalu lepattaa varpaissa ja tulevan odotus naputtaa pöytää sormilla. Elävyyttä on reagoida, asettua suhteeseen ympäröivän maailman, menneisyyden ja tulevan kanssa, hengittää ja tuntea tässä hetkessä.

Luovuus avaa meille mahdollisuuksia oman olemassaolon kokemiseen. Luovuus avautuu jokaiselle eri tavoin. Joku laulaa suihkussa ja joku hakkaa halkoja. Oleellista ei ole niinkään se, mitä tekee, vaan se, mitä ihmisessä itsessään tapahtuu. Luovaksi toiminta muuttuu läsnäolon ja oman ainutkertaisen kokemuksen kautta. Monesti luovan toiminnan tarkoitus liittyy jo läsnäoloon sinänsä. Luon elämääni, elämäni luo minua. Jokaisella henkäyksellä.

Luovassa toiminnassa meissä piilevät mahdollisuudet pääsevät toteutumaan. Aiemmissa työtehtävissäni niin huumekuntoutujien luovan toiminnan ohjaajana kuin lasten ja nuorten taidekasvattajanakin olen saanut kokea, miten taide houkuttelee meistä esiin eheän puolen monesti silloinkin kun elämä on rikkonaista ja keskittyminen haasteellista. Suurin merkitys oman positiivisen puolen tavoittamisella on juuri elämän vaikeimpina aikoina.

Toisinaan elämänhalu on vaimeampi ja näkymät oman elämän merkityksiin sumenevat. Taiteen tekeminen ja kokeminen voivat tällöinkin tarjota tärkeitä elämässä kiinni pitäviä siimoja, joihin voi tarttua myös hädän hetkellä. Taiteen kautta avautuu mahdollisuuksia elävyyden ja elossaolon omakohtaiseen tuntemiseen. Ja mikä muu voisi olla itseään ja elämänsä tarkoituksia etsivälle ihmiselle tärkeämpää kuin kokemus omasta ainutlaatuisesta olemassaolosta? Voisiko elämän tarkoitukseksi tänään riittää, että on jotakin hyvää, mihin mieli ja keho saavat tarttua? Multa, johon upottaa keväiset sormet, hyvä biisi radiossa tai joku, ketä ajatella. Tarkoitus tuo halun olla elävä, tunteva ja reagoiva. Halun nähdä mitä siemenistä kasvaa tai kuulla sen biisin loppuun asti, kastella maata ja ehkä laulaa mukana.

Taiteessa säröt sallitaan ja inhimillisyyden arvo tunnustetaan. Usein juuri ne herättelevät eniten aistejamme ja haastavat meidät asettumaan suhteeseen oman itsemme ja maailman kanssa. Taide ruokkii elävyyttämme, tarjoaa meille aistillisia elämyksiä ja mielen tarttumapintoja. Taide haastaa kokemaan, tekemään ja valitsemaan omalla ainutkertaisella tavalla. Erehtyminen ja vahingot näyttäytyvät mahdollisuutena jonkin uuden synnyttämiseen. Tätä ajatusta vahvistamalla elämän vaikeuksillekin löytyy helpommin merkityksiä.

Elämällä on uudistuva, luova luonne. Lopulta tarkoitus on reitti, jonka elämämme kulkee; merkitysten koreografia, jossa jokainen liike ammentaa sisältönsä siitä, mitä on tapahtunut sitä ennen. Hetken merkitys nousee läsnäolosta ja luottamuksesta tulevaan. Elämän arvo kumpuaa mittakaavasta ja antaa mahdollisuuden olla osana, osallisena, tästä luovasta kierrosta. Meidän osamme on asettua alttiiksi elämälle, laittaa itsemme likoon yhtä lailla suhteessa itseemme kuin ympäröivään maailmaankin. Hengityksellä on vakaat suuntansa: sisään ja ulos.