Elämme aikaa, jolloin ihminen tuntuu tyystin kadottaneen alkuperäisen yhteyden luontoon ja itseensä. Luonto nähdään ensisijaisesti taloudellisena resurssina ja yhteyttä omiin tunteisiin ja kehoon opetellaan monenlaisten kurssien ja elämäntapaoppaiden avulla. Elämä saattaa tuntua tarkoituksettomalta ja tyhjältä.
Elämän kokeminen tarkoituksellisena lieneekin yksi onnellisen elämän peruspilareista. Tarkoitukselliseen elämään sisältyvät olennaisesti myös omien arvojen tunnistaminen ja pyrkimys elää niiden mukaisesti. Tällöin on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä juuri minun elämästäni tekee mielekkään? Mistä saan iloa ja sisältöä elämääni? Mitkä ovat arvojeni mukaisia haaveita, unelmia, tavoitteita? Miten haluan olla suhteessa luontoon, itseeni ja muihin ihmisiin? Voisinko olla myös itselleni hieman armollisempi?
Median kautta meille syötetään jatkuvasti mielikuvia täydellisestä elämästä, jossa onnellisuuskuva näyttäytyy hyvin usein pinnallisena ja materialistisena. Tällainen kuva onnellisuudesta on kuitenkin täydellinen illuusio, kuvajainen. Onnellisen elämän ainekset löytyvät paljon syvemmältä.
Tutkimusten mukaan toisten hyväksi toimiminen lisää merkittävästi onnellisuutta. Tämä ei tarkoita välttämättä konkreettista hyväntekeväisyystoimintaa. Toisten hyväksi voi toimia myös ”ihan arkisesti”, muun muassa olemalla ystävällinen ja muut huomioiva. Itsekäs ja muista piittaamaton käytös ei voi lisätä onnellisuutta.
Meillä on yhteiskunnassa vallalla hyvin ongelmakeskeinen ajattelutapa. Tarpeisiin etsitään helposti ajan hengen mukaisesti nopeaa tyydytystä ja välittömiä ratkaisuja. Jopa luonnolliset tunteet saatetaan helposti nähdä ongelmana, joita pitäisi kyetä aktiivisesti kontrolloimaan ja hallitsemaan. Luonnollisesti elämään mahtuu myös ikäviä ja huonoja kokemuksia, eikä onnellinen elämä tarkoita suinkaan täysin ongelmatonta elämää. Se, miten näihin suhtautuu, on avainasemassa. Voisi kai puhua jonkinlaisesta elämänasenteesta; halusta ja kyvystä katsoa optimistisesti eteenpäin, vaikeuksistakin huolimatta. Kielteisesti ajattelemalla tulee rakentaneeksi huomaamattaan vain esteitä omalle onnellisuudelleen: en pysty, en kykene, en osaa, ei tästä mitään tule.
Onnellisuus näyttäytyy meille kaikille eri tavoin. Tärkeää on kuitenkin kaiken keskellä yrittää ruokkia positiivisia ajatuksia itsestä ja muista. Asioita voi pysähtyä myös joskus miettimään sen kautta mitä meillä jo on, sen sijaan, että murehdittaisiin sitä mitä meiltä vielä puuttuu. Tyytyväisyyttä, tasapainoa – niistä kai onnellisuus loppujen lopuksi pitkälti koostuu.
Tätä kirjoitusta päättäessäni viikonloppu on taas ovella. Tilaan vielä nopeasti ennen töistä lähtöäni junaliput ja mietin tulevaa matkaa kotipaikkakunnalleni. On mukava taas nähdä tuttavia ja läheisiä. Tunnen itseni onnelliseksi.
Mukavaa syksyä kaikille!
Kasvatus arvoihin - arvoa kasvatukseen 