Korona-viruksen aiheuttama ja epätietoisuuden täyttämä kriisiaika, jota tällä hetkellä elämme, saa ihmiset toimimaan ja käyttäytymään yllättävin tavoin. Parhaimmillaan tässä voisi olla mahdollisuus monimuotoisen hyvyyden ilmenemisen aikakaudelle. Toisaalta asioilla on aina vähintäänkin kaksi puolta. Kun joudumme kriisin kanssa kasvotusten, olemme tilanteessa, jossa arvomaailmamme joutuu todelliseen testiin. Kriisiksi voidaan sanoa asiaa, jota ei voi paeta ja jota ei itse voi valita. Se on jotain, jolta ei voi ummistaa silmiään, vaikka kuinka tahtoisimme. Tällaisina hetkinä me olemme pakotettuja palaamaan perusasioiden äärelle. Ihmisyyden äärelle. Jos emme niin tee, olemme pulassa.
Vaikeiden aikojen kohdatessa joudumme pinnistelemään, että epätoivo ja synkkyys eivät täysin ota meitä otteeseensa. Onneksi voimme voivottelun sijaan valita positiivisen suhtautumistavan vallitsevaan tilanteeseen. Aina se ei ole helppoa. Kriisit kuitenkin antavat meille mahdollisuuden tutustua itseemme uudestaan. Ne antavat meille mahdollisuuden kaivaa esiin sen, mikä mahdollisesti on päässyt hautautumaan arjen kiireiden ja suorittamisen paineiden alle. On itsestämme kiinni, annammeko tilanteen lannistaa vai asennoidummeko siihen, että vaikeuksista ja vastoinkäymisistä voi aina löytää myös jotain hyvää.
Kriisin hetkellä olemme pakotettuja pohtimaan, mitkä asiat ovat meille oikeasti tärkeitä ja ennen kaikkea, olemmeko eläneet elämäämme näiden asioiden edellyttämällä tavalla vai olemmeko sen sijaan painaneet menemään tukka putkella joidenkin toisarvoisten asioiden viitoittamaa tietä. Kriisin koetellessa olemme valmiita muutokselle ja teemme helposti lupauksia. Lupaamme muuttua ja ottaa opiksemme. Lupaamme olla parempia ihmisiä. Vähintäänkin lupaamme yrittää. Kun tilanne toivottavasti on joskus selätetty, konkretisoituvatko lupaukset ja valat, joita epätoivon hetkellä teimme? Jatkammeko kukin elämäämme kuten ennenkin? Lopulta emme sitten kuitenkaan oppineet mitään. Vai osasimmeko hyödyntää tämän mahdollisuuden löytää omat arvomme ja alkaa todella elää niiden mukaisesti?
Todelliset arvot suuntautuvat aina ihmisestä itsestään poispäin. Kohti toisia ihmisiä, kohti maailmaa. Arvot lunastavat todellisen merkityksensä vasta silloin kun ne konkretisoituvat merkityksellisinä tekoina jollekin toiselle. Tälläkin hetkellä voimme tehdä paljon toisten ihmisten hyväksi käytännössä tekemättä juuri mitään. Jo se, että kuuntelemme ja tottelemme viranomaisten selkeitä toimintaohjeita riittäisi. Helppoa, eikö totta? Tänä aikana, jolloin itsekkyys voi aiheuttaa kanssaihmisillemme hengenvaaran, toimimme silti itsekkäästi. Menemme paniikkiin ja ajatusmaailmamme suuntautuu itseemme. Hyvänä esimerkkinä kriisiajan irrationaalisesta toiminnasta on hamstraaminen. Ei muilla niin väliä, kunhan minulla on riittävästi tai peräti aivan liikaa ruokaa ja vessapaperia. Meitä kehotetaan pysymään kotona, joten lähdemme uuden kauppakeskuksen avajaisiin. Silmiini osui facebook päivitys, jossa kerrottiin eräästä, kauppareissullaan tyhjien lihahyllyjen luokse pysähtyneestä iäkkäämmästä rouvashenkilöstä, joka oli tyhjät hyllyt nähdessään kuuluvaan ääneen todennut: ”PRKL! Tämähän on kuin sota-aikana!” Ja sitä tämä todella on. Nyt on aika taistella koronaa vastaan ihmisyys edellä, itsekkyys unohtaen.
Onneksi poikkeustilanteissa myös ihmisessä sisällä oleva hyvyys tulee usein esiin. Hyvyydelle annetaan mahdollisuus kukoistaa, jos vain osaamme sen oikein valjastaa. Monelle tämä pysähtyminen, omien arvojen uudelleen järjestely ja mm. vapaaehtoistyön kautta toisten auttaminen antaa mahdollisuuden elää omien todellisten arvojensa mukaisesti. Arvojen, jotka ovat uinuneet ylellisen hyvinvoinnin ja kiireen alla. On ollut hienoa huomata kuinka suurin osa ihmisistä ojentavat auttavan kätensä niitä kohti, jotka eniten apua tarvitsevat.
Kasvattajilta vaaditaan näissä oloissa nyt paljon. Kasvattajan täytyy ensin itse pysähtyä omien arvojensa äärelle. Kasvattajan täytyy toimia omien arvojensa mukaisesti, toisten ihmisten hyväksi ja löytää oma tarkoituksellisuutensa tämän kaiken sekavuuden keskellä. Näin voimme omalla esimerkillämme olla vaikuttamassa siihen, kuinka nuoret suhtautuvat keskusteluihin, joita he kasvattajien kanssa käyvät. Perinteinen ”älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon” ei ole oikea tapa toimia. Tämä on arvokasvatuksen kannalta hedelmällistä aikaa. Nyt jos koskaan on aikaa pysähtyä pohtimaan ja keskustelemaan. On aikaa olla läsnä. On aikaa olla tavoitettavissa. On aikaa kuunnella ja ennen kaikkea meillä on mahdollisuus todella kuulla sekä tulla kuulluksi. Käytetään tämä mahdollisuus hyödyksi!
Mokoma yhtyeen Marko Annala laulaa kappaleessa Toinen Ihminen seuraavaa: ”Ei ole kauniimpaa, kuin toinen ihminen, kuin olla ihmiselle toinen ihminen. Jokainen voi pienen hetken olla ihminen. Häviävän hetken, ihmiselle ihminen.” Nyt jos koskaan on hyvä hetki pysähtyä tämän asian äärelle. Nähdään toisemme, kuullaan toisemme, arvostetaan toisiamme ja ennen kaikkea ollaan toinen toisillemme ihmisiä.
Kasvatus arvoihin - arvoa kasvatukseen 