Eräs kohtaamani nuori pohti, mikä häntä auttaa jaksamaan. Ensimmäisenä hänen mieleensä nousi se, että monella on asiat paljon huonommin kuin hänellä. Hetken mietittyään hän kuitenkin totesi, että se ei oikeasti lohduta yhtään ja että lohdullisemmalta tuntuu se, miten vaikeista asioista hän on jo selviytynyt ja että nyt elämän suunta on kuitenkin oikea, vaikka matkaa toivottuun hyvinvointiin vielä on. Nuorelle todellisin mittakaava onkin oma elämä.
Toivon horisontti – harjoituksessamme nuoret ovat muistelleet elämänsä selviytymisen kokemuksia ja toiveikkaita hetkiä sekä pohtineet, mitä toivo heille tarkoittaa, mitä mielikuvia se tuo ja mikä on toivon merkitys heidän omassa elämässään. Yllättävää on ollut se, että vaikka kaikki harjoituksen tehneet nuoret olivat keskustelleet jo aiemminkin elämänsä vaikeuksista, niistä selviytymisestä ja heidän käyttämistään selviytymiskeinoista ei ollut monikaan puhunut eikä niitä kovin paljoa pohtinut.
Selviytymisen kokemus jäsentyy usein vasta jälkikäteen, jolloin ehkä monesti keskustellaan jo enemmän tulevaisuuteen ja senhetkiseen elämäntilanteeseen liittyvistä teemoista. Kuitenkin menneisyyden selviytymiskokemusten analysointi ja pohdinta voivat tarjota korvaamattoman ikkunan havaita jokaisen ihmisen ainutlaatuisia tapoja selviytyä ja kestää kärsimystä. Mitä paremmin tunnemme kykymme ja tapamme selviytyä, sitä luottavaisemmin voimme suhtautua tulevaisuuteen ja sitä itsevarmempia voimme olla myös vaikeuksien kohdatessa.
Todennäköisesti nuoren on vaikeuksien keskellä helpompi käyttää niitä selviytymiskeinoja, joiden käyttöönotosta hänellä on jo aiempaa kokemusta. Näiden keinojen tunnistaminen, pohtiminen ja edelleen kehittäminen voisi toimia avaimena nuoren kykyyn kestää elämänsä vaikeuksia ja selviytyä jatkossakin. Keskusteluissa voi nousta esiin myös tarve monipuolistaa selviytymiskeinojen valikoimaa oman persoonan, elämän tilanteen, voimavarojen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan.
Vaikeuksista keskustelu selviytymisen näkökulmasta on herättänyt nuoria huomaamaan omia kykyjään ja vahvuuksiaan sekä mahdollisesti sitä, mikä tarkoitus vaikeuksilla on heidän elämässään ollut. Nuoret ovat kokeneet myönteistä ylpeyttä siitä, että he ovat kaikesta huolimatta selviytyneet. Myös toisten ihmisten antaman tuen pohtiminen on avannut uusia merkityksiä omalle elämälle: pieniin kohtaamisiin kätkeytyy yllättävän paljon emmekä voi kuin aavistella, miten jo pelkkä olemassaolomme voi tukea muita.
Lähes kaikki nuoret ovat kertoneet keskustelleensa epätoivon ja toivottomuuden tunteistaan aiemminkin, mutta vain harva oli keskustellut toivosta. Yllättäen toivo on ollut kuin uusi aihe. Nuoria myös pelottaa toivoa. ”Mä yritän, et mä en toivois mitään, et sitten ei pettyis”, ”Mä oon aina aatellut, et ei pelkkä toivominen riitä mihinkään ja siks en toivo oikeestaan mitään”. Keskustelujen kautta monet nuoret löysivät toivosta yksittäisiä toiveita laajemman kokonaisuuden, jolla voisi olla merkitystä heidän elämälleen.
On tärkeää pohtia, minkälainen toivo on nuorten mielestä tavoittelemisen arvoista. Nuoret mieltävät toivon hyvin eri tavoin; jollekin toivo merkitsee sen tiedostamista, että hyvät ja huonot asiat ovat olemassa yhtä aikaa, jollekin toivo on rohkeutta elää omannäköistä elämää, vaikkei voi varmasti tietää, mitä tuleman pitää. Jollekin toivo on tieto siitä, että ei ole yksin. Toivo voi merkitä myös esimerkiksi avointa tulevaisuutta, mahdollisuuksien kokemista tai tunnetta siitä, että käänne parempaan on mahdollinen. Jokaisella on omanlainen toivonsa.
Emme voi vähätellä toivon merkitystä inhimillisten kärsimysten äärellä. Nuorten omat selviytymiskokemukset ja niiden jäsentäminen voivat lisätä myös toivoa heidän elämässään. Selviytyminen ja toivo ovatkin universaaleja teemoja, joiden kannattelevan voiman voisimme nostaa kiinteäksi osaksi arkipäivää ja vaikeassa elämäntilanteessa kamppailevien nuorten tukemista.
Kasvatus arvoihin - arvoa kasvatukseen 