Kasvatus arvoihin – arvoa kasvatukseen

NFG:n kasvatusblogi


Jätä kommentti

Välittäminen ei ole velvollisuus

Pandemia.

Vaikeasti käsitettävä ja hahmotettava tilanne, joka muutti meistä suurimman osan arkista eloa silmänräpäyksessä ja luultavasti pitkällisin vaikutuksin.

Valtiovalta vetoaa tilanteessa ihmisten velvollisuudentunteeseen.                                           Meille sanotaan, että meidän tulee välttää sosiaalista kanssakäymistä.

Meidän tulee pitää fyysistä etäisyyttä ihmisiin ja rajoittaa liikkumistamme.

Suurin osa kansasta toimii näin.  Osalla on kuitenkin hankaluuksia tehdä muutoksia omiin toimintatapoihin.

Saavutetuista eduista ei haluta luopua.

Halutaan edelleen käydä viikoittain shoppailemassa, elokuvissa, ravintoloissa, mummon luona hoivakodissa ja totta kai harrastuksissa.

Näille ihmisille tuntuu olevan täysin epäselvää, miten toisille ihmisille voisi käytännön teoilla tai pikemminkin tekemättä jättämisillä olla hyödyksi.

Siinä kohtaa, kun kauppakeskuksen avajaisiin meneminen ajaa toisten terveyden ja jopa elämän edelle, puhutaan raskaan sarjan itsekeskeisyydestä.

Ehkä ei ole ymmärretty valtiovallan velvollisuudentunteeseen vetoamisen taustalla olevaa pyyntöä välittää kanssaihmisistä.

Välittäminen on empatiaa.

Empaattinen ihminen kykenee asettamaan itsensä toisen asemaan ja kykenee ymmärtämään toisen tunteita.

Empaattinen, toisista välittävä ihminen ei pyri ylentämään eikä alentamaan itseään suhteessa toisiin vaan kokee itsensä samanarvoisena.

Hän ei vain sääli ja surkuttele tilannetta, vaan kykenee myötäelämiseen ja sitä kautta kuvittelemaan myös heikommassa asemassa olevien tarpeita sekä sitä, millaisella toiminnalla itse voi parhaiten vastata tähän tarpeeseen.

Välittämällä kanssaihmisistä, luonnosta ja eläimistä, kykenemme yhdessä selättämään pandemian, tuon nykyistä elämäämme uhkaavan tuntemattoman.

Välittäminen näkyy teoissa.

Valinnoillamme teemme näkyväksi sen, mikä meille on tärkeää.

Meissä sisäänrakennettuna oleva kyky empatiaan saa meidät halutessamme toimimaan elämää suojellen.

Jos pidät ihmiselämää arvokkaana, noudatat valtiovallan kehotusta luopua osin saavutetuista eduistasi muiden hyväksi.


Jätä kommentti

Tunteikas hevoskerho

Iloinen, odottava ja hieman jännittynytkin tunnelma valtaa tallituvan. Monelle lapselle viikon kohokohta, heppakerho on alkamassa.
Ratsastusseurojen ja –tallien järjestämissä kerhoissa ympäri Suomen harjoitellaan erinäisiä hevosiin liittyviä taitoja; leikitään, askarrellaan ja unelmoidaan kaikesta maan ja taivaan välillä, etenkin niistä hevosista.
Tänään luvassa on kuitenkin hieman erilainen kerhopäivä. Erityisen arvokas sellainen.
Lapset asettuvat suuren pöydän ympärille, puheensorina hiljenee. Aloitan fiiliskierroksella; jokainen lapsi saa kertoa millä tuulella hän on.
Vastaukset ovat moninaisia. Iloisesta, riehakkaasta, hassusta, rauhallisesta ja ihan OK-fiiliksestä koostuu ryhmän yhteinen tunnelma.Yksi tyttö on ihmettelevällä tuulella ja kysyy olenko laittanut kulmakarvoihini väriä? No, olenhan minä kun muuten niitä ei erottuisi. Näytän miten pystyn näillä ”maalatuilla” kulmakarvoillani ilmentämään erilaisia tunteita, iloista, hämmästynyttä, epäilevää tai vihaista. Kulmakarvojeni maalaus saa heti ymmärrystä ja merkityksen.
Kerron olevani itse tällä hetkellä tosi innostuneella tuulella, mutta päivään on mahtunut paljon erilaisia tuntemuksia. Olen ollut aamulla herätessäni väsynyt, sittemmin huolestunut hevoseni voinnista, helpottunut kun sillä olikin kaikki hyvin, iloinen ja tyyni kävellessäni metsässä, stressaantunut ja vähän hermostunut autoillessani ruuhkassa ja pelätessäni myöhästyväni sen vuoksi kerhosta.
Ikävistä tunteista ainakin väsymyksen ja stressin olisin voinut välttää omilla valinnoillani; menemällä ajoissa nukkumaan tai lähtemällä aiemmin liikenteeseen…
Lapsista moni toteaa kokeneensa myös erilaisia olotiloja päivän aikana, hyviä ja huonoja.
Sellaistahan elämä on, erilaisia hetkiä ja sattumustensa summa johon omilla tavoilla ja valinnoilla on kuitenkin paljon vaikutusta.
Puhe rönsyää omista tunteista vielä hevosten tunteisiin. Onko niillä samankaltaisia tunteita kuin ihmisillä? On toki ja tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää niiden kanssa toimiessaan tunnistaa oma tunnetilansa kuten ihmisten kanssa kohdatessaan. ”Hevonen on oikea ajatustenlukija” kerron lapsille. Joku kysyy pitääkö tunteita sitten piilotella hevosten kanssa jos ne kerran lukevat niitä? Ei, koska hevonen arvostaa sinua sellaisena kuin olet, mutta oikeanlaisen tunnetilan löytäminen on ”hevosmies-” ja ratsastustaitojen kehittymisen taikasana.
Esitän asian käänteisesti; Millaisella tuulella lasten ihannehevonen olisi hoitaessa tai ratsastaessa? Se olisi kuulemma rauhallinen, luottavainen, innokas, tarkkaavainen, pirteä, iloinen ja kärsivällinen. Pitäisikö tai kannattaisiko meidän itse käyttäytyä ja tuntea samoin jolloin hevonen vastaa tunteisiimme ja sitä kautta ohjautuvaan käytökseemme? ”Kyllä!” Kuuluu yhtenäinen vastaus. Entä jos päivämme ei olekaan sujunut kovin hyvällä fiiliksellä? Kuinka kääntää mittaria niin että voimme odottaa hevoselta kaikkea tätä?
Yhteisen pohdiskelumme tuloksena syntyy ajatuksia että talliyhteisön pitäisi olla kaikille mukava paikka jossa hyvään fiilikseen pääseminen on turvattua. Kun ihmiset ovat hyvällä tuulella ja voivat hyvin, suojataan myös hevosia ikävältä kohtelulta. Tällöin luottamuksen ja tuen yhteisössä tulisi olla vahva, huonosta olosta, peloista ja epävarmuudesta puhuminen luontevaa siinä missä onnistumisten ja ilonkin jakaminen.
Kuinka moni käsi sydämellä menestyy ja jakaa menestyksensä mieluummin yksin kuin yhteisön iloitessa rinnalla?
Päädymme tulokseen että yksilölajissakin kuten ratsastus vahvasti on, menestys tuntuu paljon paremmalta kun matka sinne on taitettu yhdessä ja yhteishengessä.