(Kuva: Open Clipart Library)
Jaan kanssasi NFG-kasvattajaurani alusta tapauksen, joka on jättänyt minuun lähtemättömän positiivisen jäljen. Kokemus on viitoittanut nuorten kohtaamista ja keskusteluryhmien ohjaajana toimimistani, ja toivon että se herättää ajatuksia myös sinussa.
Keskusteluryhmän alkutapaamiseen tuli yläkouluikäisiä nuoria. Otin nuoret vastaan ovella hymyillen ja kätellen. Sen jälkeen he tulivat yksitellen luokseni kahdenkeskiseen keskusteluun. Yksi nuorista kommentoi minulle yhtäkkiä ollessaan lähdössä tapaamisesta: ”Olipa mukava, kun sä otit meidät hymyillen vastaan.” Hämmennyin. Hymyilyni ei ollut mikään ennalta suunniteltu kasvatusteko, vaan luonnollinen tapani kohdata uusia ihmisiä. Tapaus jäi vaivaamaan mieltäni ja herätti minussa kysymyksiä. Tiesin, että nuori oli ollut useiden auttamistoimenpiteiden kohteena jo pidemmän aikaa. Aloin miettiä, miten aikuiset auttajat ovat hänet yleensä kohdanneet, kun normaali iloinen vastaanotto ja hymyileminen herättivät nuoren huomion niin vahvasti, että hän kommentoi sitä ääneen. Seuraavalla tapaamiskerralla sain muun keskustelun yhteydessä valaistusta asiaan. Samainen nuori kertoi, että auttajilla on yleensä hänestä vankat ennakkokäsitykset muilta aikuisilta kuulemansa perusteella ja hänen ”sairauskertomustaan” lukemalla. Aikuiset suhtautuvat häneen levottomana häirikkönä, vaikka eivät ole tavanneet häntä aiemmin, saati tutustuneet häneen.
Kohtaamisissa ollaan sanojen lisäksi vahvasti läsnä eleillä, ilmeillä, puhetyyleillä, katsekontaktilla ja muulla sanattomalla viestinnällä, joka paljastaa nuorelle paljon aikuisen suhtautumisesta. Jos aikuinen asennoituu nuoreen negatiivisesti, tämä näkyy tahtomattakin nuorelle heti kohtaamisen ensi hetkistä lähtien. Negatiivinen suhtautuminen herättää ja ruokkii negatiivisuutta myös nuoressa. Tällaiselta pohjalta luottamukselliseen kohtaamiseen ja sitä kautta positiivisiin kasvatusvaikutuksiin on vaikeaa päästä.
Ennakkoluuloton, kunnioittava ja lämmin suhtautuminen mahdollisti onnistuneen kasvatuksellisen kohtaamisen kyseisen nuoren kanssa: Nuori uskalsi keskustella avoimesti ryhmässä vaikeistakin asioista, joista ei ollut omien sanojensa mukaan kenenkään muun aikuisen kanssa aikaisemmin puhunut ja rohkeni pohtia ääneen elämäänsä sekä tulevaisuutensa suuntaa. Hän myös tuli ennen erään ryhmäkerran alkua keskustelemaan kanssani kahden kesken mieltään painavasta asiasta, minkä koen erittäin suureksi luottamuksen osoitukseksi lyhyen tuntemisen jälkeen. Ryhmän lopuksi nuori kommentoi, että ”ryhmä on ollut tosi hyvä, kun siellä ei ole opetettu mitään, vaan laitettu ajattelemaan itse”. Tämä lämmittää sydäntäni edelleen suuresti: juuri näinhän sen pitää ollakin. Nuori oli saanut ryhmästä sen mitä tarkoitukseni oli osallistujille tarjota: saada heidät pohtimaan ja oivaltamaan asioita itse omasta elämästään.
Tapaus muistuttaa avoimen suhtautumisen tärkeydestä ja kyvystä kohdata toinen ennakkoluulottomasti. Jos olisin ottanut nuoret vastaan ”nämä ovat näitä ongelmanuoria, jotka eivät tästä muuksi muutu” -asenteella, ryhmän anti nuorille ja kasvatukselliset vaikutukset olisivat jääneet olemattomiksi. Olenkin tehnyt päätöksen, etten halua kuulla muilta aikuisilta ennen ryhmän alkamista nuorten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, vaan jätän kertomisen mahdollisuuden nuorille itselleen. Haluan lähteä ryhmään avoimin mielin: tutustua jokaiseen nuoreen siinä hetkessä ja keskustella hänen kanssaan ilman valmiita oletuksia.
Ystävällisyys ja kunnioittava käytös voivat herättää yllättävänkin suuren positiivisen ketjureaktion sellaisessa nuoressa, joka on tottunut saamaan aikuisten taholta negatiivisin ennakkoasentein varautunutta kohtelua. Nuoresta saattaa positiivisen kohtaamiskokemuksen seurauksena näyttäytyä aivan uusia myönteisiä piirteitä, taitoja ja mahdollisuuksia. Kasvattajan tehtävä on houkutella ne esiin ja tukea niitä parhaansa mukaan. Nuoren elämän suunnan muuttumiseen voi riittää yksikin nuoren potentiaaliin ja muutoksen mahdollisuuteen uskova aikuinen. Se voit olla sinä.
Hymyillään kun kohdataan!