Hymy

(Kuva: Open Clipart Library)

Jaan kanssasi NFG-kasvattajaurani alusta tapauksen, joka on jättänyt minuun lähtemättömän positiivisen jäljen. Kokemus on viitoittanut nuorten kohtaamista ja keskusteluryhmien ohjaajana toimimistani, ja toivon että se herättää ajatuksia myös sinussa.

Keskusteluryhmän alkutapaamiseen tuli yläkouluikäisiä nuoria. Otin nuoret vastaan ovella hymyillen ja kätellen. Sen jälkeen he tulivat yksitellen luokseni kahdenkeskiseen keskusteluun. Yksi nuorista kommentoi minulle yhtäkkiä ollessaan lähdössä tapaamisesta: ”Olipa mukava, kun sä otit meidät hymyillen vastaan.” Hämmennyin. Hymyilyni ei ollut mikään ennalta suunniteltu kasvatusteko, vaan luonnollinen tapani kohdata uusia ihmisiä. Tapaus jäi vaivaamaan mieltäni ja herätti minussa kysymyksiä. Tiesin, että nuori oli ollut useiden auttamistoimenpiteiden kohteena jo pidemmän aikaa. Aloin miettiä, miten aikuiset auttajat ovat hänet yleensä kohdanneet, kun normaali iloinen vastaanotto ja hymyileminen herättivät nuoren huomion niin vahvasti, että hän kommentoi sitä ääneen. Seuraavalla tapaamiskerralla sain muun keskustelun yhteydessä valaistusta asiaan. Samainen nuori kertoi, että auttajilla on yleensä hänestä vankat ennakkokäsitykset muilta aikuisilta kuulemansa perusteella ja hänen ”sairauskertomustaan” lukemalla. Aikuiset suhtautuvat häneen levottomana häirikkönä, vaikka eivät ole tavanneet häntä aiemmin, saati tutustuneet häneen.

Kohtaamisissa ollaan sanojen lisäksi vahvasti läsnä eleillä, ilmeillä, puhetyyleillä, katsekontaktilla ja muulla sanattomalla viestinnällä, joka paljastaa nuorelle paljon aikuisen suhtautumisesta. Jos aikuinen asennoituu nuoreen negatiivisesti, tämä näkyy tahtomattakin nuorelle heti kohtaamisen ensi hetkistä lähtien. Negatiivinen suhtautuminen herättää ja ruokkii negatiivisuutta myös nuoressa. Tällaiselta pohjalta luottamukselliseen kohtaamiseen ja sitä kautta positiivisiin kasvatusvaikutuksiin on vaikeaa päästä.

Ennakkoluuloton, kunnioittava ja lämmin suhtautuminen mahdollisti onnistuneen kasvatuksellisen kohtaamisen kyseisen nuoren kanssa: Nuori uskalsi keskustella avoimesti ryhmässä vaikeistakin asioista, joista ei ollut omien sanojensa mukaan kenenkään muun aikuisen kanssa aikaisemmin puhunut ja rohkeni pohtia ääneen elämäänsä sekä tulevaisuutensa suuntaa. Hän myös tuli ennen erään ryhmäkerran alkua keskustelemaan kanssani kahden kesken mieltään painavasta asiasta, minkä koen erittäin suureksi luottamuksen osoitukseksi lyhyen tuntemisen jälkeen. Ryhmän lopuksi nuori kommentoi, että ”ryhmä on ollut tosi hyvä, kun siellä ei ole opetettu mitään, vaan laitettu ajattelemaan itse”. Tämä lämmittää sydäntäni edelleen suuresti: juuri näinhän sen pitää ollakin. Nuori oli saanut ryhmästä sen mitä tarkoitukseni oli osallistujille tarjota: saada heidät pohtimaan ja oivaltamaan asioita itse omasta elämästään.

Tapaus muistuttaa avoimen suhtautumisen tärkeydestä ja kyvystä kohdata toinen ennakkoluulottomasti. Jos olisin ottanut nuoret vastaan ”nämä ovat näitä ongelmanuoria, jotka eivät tästä muuksi muutu” -asenteella, ryhmän anti nuorille ja kasvatukselliset vaikutukset olisivat jääneet olemattomiksi. Olenkin tehnyt päätöksen, etten halua kuulla muilta aikuisilta ennen ryhmän alkamista nuorten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, vaan jätän kertomisen mahdollisuuden nuorille itselleen. Haluan lähteä ryhmään avoimin mielin: tutustua jokaiseen nuoreen siinä hetkessä ja keskustella hänen kanssaan ilman valmiita oletuksia.

Ystävällisyys ja kunnioittava käytös voivat herättää yllättävänkin suuren positiivisen ketjureaktion sellaisessa nuoressa, joka on tottunut saamaan aikuisten taholta negatiivisin ennakkoasentein varautunutta kohtelua. Nuoresta saattaa positiivisen kohtaamiskokemuksen seurauksena näyttäytyä aivan uusia myönteisiä piirteitä, taitoja ja mahdollisuuksia. Kasvattajan tehtävä on houkutella ne esiin ja tukea niitä parhaansa mukaan. Nuoren elämän suunnan muuttumiseen voi riittää yksikin nuoren potentiaaliin ja muutoksen mahdollisuuteen uskova aikuinen. Se voit olla sinä.

Hymyillään kun kohdataan!

Uskallatko heittää ennakkoluulosi roskiin?

Tänään alkava rasismin vastainen viikko herättelee meitä miettimään omia asenteitamme ja uskomuksiamme muita ihmisiä kohtaan. Oletko sinä koskaan miettinyt mitä kaikkea kohtaan oikeasti tunnetkaan ennakkoluuloa? Tai mistä ennakkoluulosi kumpuavat?

Ennakkoluulolla tarkoitetaan käsitystä, joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Se voi kohdistua joko yhteen ihmiseen tai ihmisryhmään negatiivisena tunteena. Tämä tunne ei perustu tietoon, järkeen tai tosiasioihin. Ennakkoluulo on oletus jostakin asiasta ennen kuin siihen on tutustunut. Arkipäivässä törmäämme usein erilaisiin yleistyksiin ja oletuksiin eri ihmisryhmästä. Osansa saavat niin nuoret kuin vanhukset, miehet ja naiset, puhumattakaan eri maiden kulttuureja edustavista ihmisryhmistä. On erittäin helppo yleistää yksittäinen kokemus edustamaan kokonaista ihmisryhmää: nuoret roskaavat, vanhukset kiilaavat jonon ohi, miehet ovat parempia kuskeja kuin naiset…

Ennakkoluulot ovat siis mielikuvia, jotka perustuvat tunteisiin tai liian vähäiseen tietoon. Ne voivat muodostuvat omien käsitysten ja arvojen pohjalta, mutta usein kuitenkin ennakkoluulot pohjautuvat muilta saatuihin tietoihin. Ennakkoluulothan ovat yleensä täysin aiheettomia, mutta silti me hyväksymme ne täysin varauksetta. Imemme itseemme vaikutteita ennakkoluuloja varten esimerkiksi ympäristöstämme, vanhemmiltamme, kaveripiiristämme ja mediasta.

Ennakkoluulot voivat purkautua välttelemisenä, solvaamisena, syrjintänä tai vihamielisenä käytöksenä luulojemme kohdetta kohtaan. Tai ne voivat olla ohimeneviä pieniä tekoja, jotka ilmenevät katseina, kadun puolen vaihtamisena tai epäluuloisina ajatuksina. Vaikka emme tahtoisikaan näillä teoilla loukata toisiamme vaan lähinnä suojella itseämme ja omia tunteitamme, ovat tekomme silti loukkaavia. Loukkaavinta minun mielestäni tässä on se, että emme ole valmiita kohtaamaan toista ihmistä, meillä ei ole tarpeeksi kunnioitusta ihmisyyttä kohtaan, jotta uskaltautuisimme oikeasti kohtaamaan tämän nuoren, aikuisen tai vanhuksen, toisin sanoen ihmisen.

Olemme haastaneet Itä-Suomen alueella toimivia yhteistyökumppaneita ja -ohjaajia keräämään ennakkoluuloja roskikseen rasismin vastaisella viikolla. Nähtäväksi jää minkälaisista ennakkoluuloista nuoret ja aikuiset ovat valmiita luopumaan. On ollut kuitenkin hienoa huomata, että yhteistyötahomme ovat valmiita luopumaan omista ennakkoluuloistaan ja myös keskustelemaan nuorten kanssa näistä asioista. Pohjimmiltaan mielestäni on tärkeintä, että jokainen meistä on valmis ravistelemaan omia ajatuksiaan ja ennakkoluulojaan miettimällä ovatko ne oikeasti minun ajatuksiani.

Ensimmäinen askel on siis itse huomata omat ennakkoluuloiset ajatukset, napata ne kiinni itse teossa. Toisena askeleena on mietittävä mistä ne johtuvat, onko minulla sellainen kokemuspohja vai olenko yksinkertaisesti ottanut muiden ajatukset omaan käyttööni. Kolmas askel onkin sitten jo ehkä haastavampi. Olenko minä valmis päästämään irti jostain ennakkoluulostani? Neljännellä askeleella onkin sitten vain lähdettävä toteuttamaan omaa valintaa, pidettävä moraalinen selkäranka ja tehtävä niin kuin itse uskoo.

Eettisen toiminnan kehä näyttää helpolta näin kirjoitettuna, mutta onko se yhtä helppoa toteutettuna. Oletko sinä valmis kokeilemaan? Olisiko Sinulla jokin ennakkoluulo, josta voisit luopua? Olisitko valmis heittämään sen roskikseen?