Hyväksynnällä hyvää

Istuin metrossa eräänä päivänä, ja kuuntelin kolmen alakouluikäisen tytön keskustelua.
”Ninnillä on uus takki!” yksi huusi kun neljäs tyttö nousi vaunuun asemalta.
”Ihana!” kuului tuomio.
”Mullakin on uus takki”, kuului ikkunan vierestä. Muut tytöt kääntyivät katsomaan puhujaa.
”Mut sul on niitä niin monta. Ei me pysytä laskuissa”, joku tytöistä totesi, ei tylysti, muttei lempeästikään. Ikkunan vieressä istuva tyttö veti repun tiukemmin syliinsä.
”Ei mulla niitä nyt NIIN montaa oo.”

Uusi takki, uudet kengät, uusi kampaus. Aikuisena me emme välttämättä kaipaa huomionosoituksia uusista vaatekappaleistamme, mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö me kaipaisi hyväksyvää huomiota kanssaihmisiltämme. Aina silloin tällöin kaverille heitetty positiivinen kommentti lausuu todeksi sen, mihin kaikki me päivittäin pyrimme: olemaan kunnioituksen, arvostuksen ja ystävyyden arvoisia.

Toinen sattumalta kuulemani keskustelu tapahtui raitiovaunussa. Kaksi keski-ikää lähestyvää miestä jutteli pitkistä työpäivistään.
”Oishan se hyvä kun ehtis liikkumaan enemmän.”
”Joo, mä oonkin pitkinä päivinä tehny silleen, et oon jättäny lounaan väliin ja käyny juoksulenkillä siinä lounastunnilla.”
”Siis pitkänä päivänä sä et syö ollenkaan, vaan meet juoksemaan?”, toinen toisti kuivalla äänensävyllä, ja rivien välistä kirkui toinen sanoma: ”olet päästäsi vialla”. Tähän kommenttiin toinen vastasi puolustelemalla käyttäytymistään ilmeisen ärtyneenä.

Miksi me vaikenemme niin usein asioista, jotka olisi syytä sanoa ääneen? Toisen juoksulenkkejä ihmetellyt mies toki saattoi pitää toveriaan hulluna, mutta saattaa myös olla, että hän oli äimistynyt, hiukan epäuskoinen, ehkä kateellinen, pikkuriikkisen alemmuudentuntoinen, ja kenties jopa vähän huolissaan toisen terveydestä. Kaiken tämän hän olisi voinut ilmaista siten, että molemmille olisi jäänyt hyvä mieli. Vaikkapa näin:
”Oletko tosissasi? Oletpas kyllä järjettömän tehokas, aivan käy kateeksi. Oletko varma, että se on terveellistä?” Mutta mies valitsi kyynisen äänensävyn ja kyynisen lausahduksen, joka sai hänen toverinsa puolustuskannalle ja ärsyyntymään, ja kiristi varmasti molempien jo ennestään stressaantuneita hermoja.

Me kaikki tarvitsemme hyväksyntää, koska kauneimmastakaan ei aina tunnu kauniilta, eikä rohkeinkaan uskalla aina. Saattaa olla, että oma alemmuudentunteemme yrittää kuiskia meille, ettei meidän tarvitse enää yhtyä siihen ylistyslauluja laulavaan kuoroon, joka kuitenkin kulkee menestyneiden ja jollain tavalla ihailtavien ihmisten kannoilla. Mutta hetkinen. Onko joku teistä nähnyt sellaista kuoroa?

Tasoristeys – poikien kohtaamispaikka

Sukupuoli määrittää voimakkaasti sitä kokemusta, mikä meillä maailmasta on. Sukupuoli ei ole pelkkää biologiaa, vaan myös sosio-kulttuurinen rakenne, joka pitää sisällään käsityksiä, uskomuksia ja odotuksia siitä, millaisia tyttöjen ja poikien sekä naisten ja miesten tulisi olla. Omaa identiteettiään rakentavat nuoret ovat erityisen herkässä asemassa suhteessa erilaisiin sukupuolisidonnaisiin toimintamalleihin ja odotuksiin. Nuoruus on tilastojen mukaan se elämänvaihe, jossa erityisesti pojat ja nuoret miehet ajautuvat todennäköisimmin joko väkivallan tekijöiksi tai uhreiksi. Siksi on tärkeää, että pojilla on elämässään sekä mies- että naispuolisia luotettavia aikuisia, joiden kanssa pohtia omaa suhdettaan itseensä sekä ympäristöönsä.

Tasoristeys tarkoittaa sekä Helsingin Myllypurossa sijaitsevaa, NFG ry:n ylläpitämää Poikien kohtaamiskeskus Tasoristeystä, että pojille suunnatun sukupuolierityisen ja elämäntaidollis-eettisen väkivallattomuuskasvatuksen toimintamallia. Tasoristeyksen toiminta perustuu elämäntaidollis-eettiseen kasvatusfilosofiaan ja arvokasvatukseen sekä pojille suunnattuun sukupuolierityiseen kasvatustyöhön. Toimintamallia on kehitetty vuodesta 2004 lähtien, ja se soveltuu käytettäväksi esimerkiksi nuorisotaloilla, seurakuntien nuorisotyössä, opetus- ja sosiaalitoimessa, ja monissa muissa toimintaympäristössä, joissa kohdataan puutteellisilla elämäntaidoilla oireilevia poikia. Toiminnassa lähdetään siitä ajatuksesta, että pojaksi kasvamisella on tyttöihin verrattuna osin erilaiset haasteensa. Poikien kulttuuriin voidaan liittää esimerkiksi voimakkaampi kilpailullisuuden korostus kuin tyttöjen kulttuurissa, ja pojat ovat myös tilastollisesti tyttöjä suuremmassa vaarassa syrjäytyä tai ajautua tekemisiin väkivallan kanssa. Poikaerityisessä kasvatustyössä pyritään auttamaan poikia löytämään eettinen ja väkivallaton tapa tuoda esille omaa miehisyyttään.

Väkivaltaiset toimintatavat liittyvät usein heikkoihin elämäntaitoihin, eli nuoren arvo- ja tunnetaitoihin sekä asenteisiin, ja näiden kautta toimintatapoihin. Poikiin liitetään odotuksia miehisyydestä, eikä kulttuuriin sedimentoituneita käsityksiä ja odotuksia välttämättä nuoren kasvuympäristössä kyseenalaisteta. Tasoristeyksessä tavoitteena on auttaa nuoria kehittämään elämäntaitojaan ja siten ehkäistä mahdollista syrjäytymistä tai ajautumista väkivaltaisiin toimintamalleihin. Toiminnassa pyritään tarjoamaan pojille mahdollisuus keskustella oman elämän polttavista kysymyksistä vertaisryhmässä, vapaamuotoisesti rennoissa olosuhteissa, ja samalla he saavat myös mahdollisuuden rakentaa luottamussuhdetta sekä oman, että vastakkaisen sukupuolen aikuiseen edustajaan. Toiminta on vapaaehtoista ja tapahtuu pääosin nuorten vapaa-ajalla, mutta on kuitenkin sisällöltään kasvatuksellista. Tavoitteena on tukea poikien miehisyyttä tavalla, joka edistää väkivallattomuutta kaikissa elämäntilanteissa.

On selvää, että muuttuva maailma tuo mukanaan myös muuttuvat kasvatukselliset haasteet. Viimeaikaisen väkivaltaviihteen parissa vellovan yhteiskunnallisen keskustelun valossa haasteet väkivallattomuuskasvatuksen suhteen eivät ole ainakaan vähenemässä. Tästä syystä Tasoristeyksen kaltaista toimintamallia tarvitaan kipeästi, ja tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessakin.